Tällä kertaa Sivistävässä illassa keskusteltiin ja opittiin UNIFEMIsta, jota oli esittelemässä Jyväskylän paikallisosaston pj Tanja Nieminen. Suomen UNIFEM on YK:n Naistenrahasto UNIFEMin (United Nations Development Fund for Women) kansallinen yhdistys, joka edistää naisten asemaa ja ihmisoikeuksia. Suomen UNIFEM on kaikille avoin kansalaisjärjestö. Toiminnan kantava ajatus on, ettei köyhyyttä, konflikteja ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta saada vähennettyä parantamatta naisten asemaa ja osallistumismahdollisuuksia.
Suomen UNIFEMin tehtäviin kuuluu:
Tiedottaminen: Suomen UNIFEM pitää esillä sukupuoli- ja kehityskysymyksiä, jotta sukupuolinäkökulma otettaisiin laajemmin huomioon yhteiskunnassa ja kehitysyhteistyössä.
Varainhankinta: Suomen UNIFEM kerää varoja YK:n Naistenrahastolle ja omaan kehitysyhteistyökohteeseensa.
Jäsentoiminta: Suomen UNIFEM tarjoaa jäsenilleen mielekästä vapaaehtoistoimintaa tärkeän asian parissa ja lisää UNIFEMin maailmanlaajuista jäsenpohjaa.
Vaikuttaminen: Suomen UNIFEM vaikuttaa asenneilmapiiriin ja poliittisiin päätöksentekijöihin, jotta tasa-arvon eteen tehtäisiin työtä myös käytännössä.
Suomen UNIFEMilla on tällä hetkellä kaksi hanketta Afganistanissa. Vuodesta 2007 lähtien Suomen UNIFEM on rahoittanut ohjelmaa, jossa vahvistetaan naisten tietoa perusoikeuksistaan ja neuvotaan heitä arjen oikeudellisissa kysymyksissä. Lisäksi UNIFEM ylläpitää kahta naisten turvataloa, jotka tarjoavat hätämajoitusta, oikeusneuvontaa ja sovitteluapua. Vuonna 2009 käynnistynyt hanke tarjoaa toimeentulomahdollisuuksia maaseudun köyhille naisille.
Maailmanlaajuisesti UNIFEM koostuu alueellisista kenttätyötä tekevistä toimistoista, jotka toteuttavat paikallisesti naisten asemaan ja oikeuksiin keskittyviä ohjelmia, sekä kansallisista yhdistyksistä, jotka toimivat varainhankkijoina ja vaikuttajina. Suomen UNIFEM on yksi näistä kansallisista yhdistyksistä.
Kaiken kaikkiaan UNIFEM keskittyy tasa-arvon edistämisen ja naisten ihmisoikeuksien parantamisen puitteissa neljään pääkohtaan: naisten köyhyyden poistamiseen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, tyttöjen ja naisten HIV-tartuntojen ja AIDSin leviämisen vähentämiseen sekä tasa-arvon saavuttamiseen demokraattisissa yhteiskunnissa.
Jyväskylän paikallistoimikunta toimiii paikallisesti UNIFEMin tukemiseksi. Uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita toimintaan. "Pelkkä" jäsenyyskin on painava kannanotto kehitysmaiden naisten oikeuksien puolesta!
Ota yhteyttä: unifem.jkl@gmail.com
Liity sähköpostilistallemme: http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/unifem (viestit tapahtumistamme ja kokouskutsut)
Liity paikallistoimikunta-aktiivien listalle: http://groups.google.fi/group/unifemjkl (aktiivista keskustelua ja toiminnan suunnittelua)
Liity UNIFEMin jäseneksi: http://www.unifem.fi/liity.php
Suomen UNIFEMin jäsenmaksu vuonna 2010 on 30 euroa (eläkeläisille, työttömille ja opiskelijoille 15 euroa).
Lisätietoja:
http://www.unifem.fi
http://unifemjkl.wordpress.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivistävä ilta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivistävä ilta. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, maaliskuuta 15, 2010
maanantaina, helmikuuta 22, 2010
Sivistävä ilta 15.2.2010: Vallankumous korsetissa? Keskustelua neoburleskista
Edeltävänä perjantaina, 12.2., muutamia nastalaisia oli osallistunut Londonissa järjestettyyn burleski-iltaan ja tuon illan turhautumista ja pettymyksiä purettiin myös sivistävässä illassa. Keskiössä oli se hämmennys, joka kohdistui uuden burleski-ilmiön saamaan mediahuomioon, esitysten kyseenalaiseen laatuun ja siihen ristiriitaan, joka kaikesta huolimatta piili kauniiden naisten riisuutumisesityksissä ja puheissa, jossa burleskia tehdään naisia voimauttavaksi taiteenlajiksi.
Burleskin uusi tuleminen, nk. neoburleski voidaan nähdä alkaneeksi 1990-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Suomeen se rantautui v. 2007. Yleensä burleskista tulee mieleen höyhenviuhkat, korsetit, korkokengät, kimallus, vahva meikki ja rintoihin kiinnitettävät tasselit, joita esityksissä pyöritetään. Burleskin sanansaattajat muistavat kuitenkin mainita, että burleskiesitys voi koostua mistä tahansa ja sitä voi tehdä kuka tahansa, ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Helsinki Burlesquen sivuilla todetaan näin: "Nykyisin burleskiesiintyjä voi olla perinteisen ja yleisesti hyväksytyn normin mukaan nuori, kaunis nainen, mutta hän voi myös olla raavas mies puettuna suureksi siniseksi jänikseksi" ja kaikkea siltä väliltä.
Suomen wikipedia määrittelee burleski -sanan näin:
Burleski (ital. burlesco, ransk. burlesque 'pilaileva, liioitellun hullunkurinen, irvokas, parodioiva, ilveilevä') tarkoittaa teatterin keinoin esitettyä parodista huumoriviihdettä, johon yleensä kuuluu sketsejä.
Burleskiesitykset saivat alkunsa 1800-luvulla Yhdysvaltojen varietee- ja vaudevilleteattereista, ja ne muuttuivat puhtaaksi stripteaseksi 1960-luvulla. Tämän päivän burleskissa viihteessä yhdistyy dragshow'ta, performanssia, luovaa stripteasea, komediaa, parodiaa, satiiria ja friikkishow'ta. Burleskin kultakausi oli 1840-luvulla. Se oli alunperin naisten kirjoittamaa, manageroimaa ja esittämää komiikkaa. 1880-luvulla astuivat miesmanagerit puikkoihin ja showt alkoivat keskittyä enemmän naisruumiin esittelyyn, toki paikallisen lain ja maun puitteissa. Burleski oli etenkin työväenluokkaan vetoavaa viihdettä.
Alustaja kiinnitti esittelyssään erityisesti huomiota siihen ristiriitaiseen tapaan, jolla neoburleski esitetään medioissa. Media on tuntunut olevan kiinnostunut neoburleskista etenkin kuluneen vuoden aikana. On ollut haastatteluja paikallislehdissä (Savon Sanomat, Keskisuomalainen) sekä naistenlehdissä (Trendi, Elle), lukemattomia nettiartikkeleita, sekä tv-esityksiä (brittiläinen 4D-dokumentti burleskikurssista, sekä viimeisin Suomi 4D-dokumentti suomalaisista harrastajista). Viimeisin esimerkki löytyi 14.2. ilmestyneessä Keskisuomalaisessa, jonka tekstin alustaja oli tuonut paikalle tarkasteltavaksi.
Lehtiartikkeleissa on hyvin vahvasti tullut esiin burleskiesiintyjien näkemys asiaan. Asetelma on ymmärrettävästikin puolusteleva, halutaan tehdä eroa perinteiseen stripteaseen, kerätä uutta yleisöä ja oikeuttaa burleskin paikka kulttuurisessa kirjossa. Eroa strippaukseen tehdään painottamalla tease -puolta, silti riisuutuminen on oleellinen osa burleskia. Riisuutuminen nähdään vapauttavana, naiseutta juhlistavana, etenkin jos kyse on normivartaloista, "jokaisen naisella on oikeus riisuuntua!" Tässä ei kyseenalaisteta niinkään kulttuurimme tapaa kuvata naista, vaan vaaditaan kaikkien pääsyä samaan kuvastoon. Eikö naisen ruumis ole jo tarpeeksi erotisoitu kappale? Kritisoidaan kyllä ideaalien naiskuvien yksipuolisuutta mediassa, mutta siitä huolimatta naisen tulee tulkita seksuaalisuuttaan asettumalla katseiden kohteeksi. Vaikka KSML:n haastateltavan oma esitys on perinteistä viettelevää burleskia, muistetaan mainita esitysten suuri kirjo, ja että katsojan tulee suhtautua esitykseen huumorilla ja camp-hengessä. He perustelevat myös, että burleskissa esiintyjä ei ole objekti vaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.
Väärinkatsomisen tematiikka
Sanotaan, ettei burleskiesityksissä ole pukukoodia, mutta silti moni usein pukeutuu enemmän tai vähemmän esiintyjien tavoin glamourin viitoittamalla tiellä. Neoburleski on tähän asti ollut naisvoittoista myös yleisön puolelta, ja tälläkin seikalla pyritään tekemään eroa normistrippaukseen. Burleskissa naiset esiintyvät naisille ja kannustavat toisiaan. Kuitenkin, miehiltä pääsy yleisöön ei ole kielletty ja heitäkin näkyy. Burleski on kuitenkin aggressiivisen markkinoinnin myötä levinnyt naisvaltaisilta klubi-illoilta muuallekin. Esimerkiksi Queens of Tease 2010 -kiertue esiintyi ainakin Jyväskylässä tavallisessa baarissa tavallisen baariyleisön edessä. Intiimi, yhtenäinen tunnelma oli tiessään, samoin kontakti yleisöön.
Onko burleski salonkikelpoista stripteasea? Mitä tapahtuu jos salonki poistetaan?Missä määrin esiintyjän asu vaikuttaa? Entä glamourin tärkeys? Esityksessä paikalla olleet ainakin korostivat, ettei pelkät kauniit asut ja asusteet riitä, jos esitys sinänsä on ontto ja sisällötön. Kuinka tärkeä osa burleskia kollektiivinen ilmapiiri siis onkaan? Kun esitys siirretään myötämielisestä, burleskiin tottuneen yleisön edestä arkisemmalle areenalla, rikkoutuuko taika ja lumous? Samalla kun burleski pyrkii laajentumaan kaikkien saataville ja tietoisuuteen, voiko se samalla varmistua siitä, että se tulee ymmärretyksi haluamallaan tavalla? Voiko se vaatia tiettyä tulkintatapaa? Eikö yleisöllä ole myös valta tulkita "väärin"?
Samalla kun burleskiesiintyjät puolustavat burleskin kumouksellisuutta ja erilaista, "parempaa" naiskuvaa sekä huumoria, yleensä lehtiartikkeleihin liittyvät kuvat ovat kuitenkin erittäin perinteisiä kuvastoltaan: miellyttävällä tavalla kauniissa alusasuissa keikistelevä nainen. Kun vastassa on pelkkä kaksiulotteinen kuva, riisuttuna itse esityksestä, roolihahmosta, komiikasta, jäljellä on pelkkä perinteinen, viettelevä kuva, joka vain vahvistaa nykyistä naiskuvaa. Ei voida valvoa kuka katsoo kuvaa ja miten. Myös netissä olevat videot keräävät hyvin monipuolista katsojakuntaa. Toisaalta, ei kai burleskiesityksestä tee huonoa, jos sen esiintyjä on kauneusnormien mukainen?
Alustaja heittää kysymyksen ilmaan kollektiivisuuden tärkeydestä: Jos naisyleisön läsnäolo niin oleellinen osa burleskiesitystä, mitä tapahtuisi jos joukko naisia menisi strippibaariin kannustamaan tanssijoita aggressiivisesti ja tsemppaamaan heidän esitystä?
Burleskissa on paljon hienoja ja kiehtovia piirteitä ja keskustelussa kävi ilmi, että on olemassa burleskiesityksiä, jotka oikeasti pystyvät haastamaan perinteistä naiskuvaa sekä yleisöään. Ne voivat halutessaan leikitellä rooleilla ja tehdä toisin, mutta mikä virka onkaan perinteisellä burleskilla mutta vapauttaako perinteinen burleski naisen ja luo toisenlaista naiskuvaa vai tyytyykö se ainoastaan toistamaan samaa vanhaa? Burleski on laaja kenttä ja sieltä löytyy aivan uskomattomia esityksiä, jotka todella herättävät ajatuksia ja rikkovat rajoja.
Mitä burleski-ilmiölle jatkossa tapahtuu?
Jo nyt sekä maailmalla että Suomessa pelätään burleskin vesittymistä pelkäksi riisuuntumiseksi, ammattimaiseksi toiminnaksi. Lähteekö burleski jälleen kerran kehittymään perinteisen strippauksen suuntaan? Onko suurelle yleisölle välttämätöntä esitellä burleski nimenomaan ensin perinteisen kautta, mikseivät toisenlaiset esitykset ole mediassa vahvemmin esillä?
---
Alustaja katsoi hyödyllisiksi tietolähteiksi seuraavat nettisivut
Helsinki Burlesque
Burleskin historiaa yksi ja kaksi
Wikipedia
Nelosen dokumentin Suomi-burleskista voi katsoa täältä. Myös Sofi Oksanen kirjoitti aiheesta kolumnin Helsingin sanomiin 17.2.2010.
Burleskin uusi tuleminen, nk. neoburleski voidaan nähdä alkaneeksi 1990-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Suomeen se rantautui v. 2007. Yleensä burleskista tulee mieleen höyhenviuhkat, korsetit, korkokengät, kimallus, vahva meikki ja rintoihin kiinnitettävät tasselit, joita esityksissä pyöritetään. Burleskin sanansaattajat muistavat kuitenkin mainita, että burleskiesitys voi koostua mistä tahansa ja sitä voi tehdä kuka tahansa, ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Helsinki Burlesquen sivuilla todetaan näin: "Nykyisin burleskiesiintyjä voi olla perinteisen ja yleisesti hyväksytyn normin mukaan nuori, kaunis nainen, mutta hän voi myös olla raavas mies puettuna suureksi siniseksi jänikseksi" ja kaikkea siltä väliltä.
Suomen wikipedia määrittelee burleski -sanan näin:
Burleski (ital. burlesco, ransk. burlesque 'pilaileva, liioitellun hullunkurinen, irvokas, parodioiva, ilveilevä') tarkoittaa teatterin keinoin esitettyä parodista huumoriviihdettä, johon yleensä kuuluu sketsejä.
Burleskiesitykset saivat alkunsa 1800-luvulla Yhdysvaltojen varietee- ja vaudevilleteattereista, ja ne muuttuivat puhtaaksi stripteaseksi 1960-luvulla. Tämän päivän burleskissa viihteessä yhdistyy dragshow'ta, performanssia, luovaa stripteasea, komediaa, parodiaa, satiiria ja friikkishow'ta. Burleskin kultakausi oli 1840-luvulla. Se oli alunperin naisten kirjoittamaa, manageroimaa ja esittämää komiikkaa. 1880-luvulla astuivat miesmanagerit puikkoihin ja showt alkoivat keskittyä enemmän naisruumiin esittelyyn, toki paikallisen lain ja maun puitteissa. Burleski oli etenkin työväenluokkaan vetoavaa viihdettä.
Alustaja kiinnitti esittelyssään erityisesti huomiota siihen ristiriitaiseen tapaan, jolla neoburleski esitetään medioissa. Media on tuntunut olevan kiinnostunut neoburleskista etenkin kuluneen vuoden aikana. On ollut haastatteluja paikallislehdissä (Savon Sanomat, Keskisuomalainen) sekä naistenlehdissä (Trendi, Elle), lukemattomia nettiartikkeleita, sekä tv-esityksiä (brittiläinen 4D-dokumentti burleskikurssista, sekä viimeisin Suomi 4D-dokumentti suomalaisista harrastajista). Viimeisin esimerkki löytyi 14.2. ilmestyneessä Keskisuomalaisessa, jonka tekstin alustaja oli tuonut paikalle tarkasteltavaksi.
Lehtiartikkeleissa on hyvin vahvasti tullut esiin burleskiesiintyjien näkemys asiaan. Asetelma on ymmärrettävästikin puolusteleva, halutaan tehdä eroa perinteiseen stripteaseen, kerätä uutta yleisöä ja oikeuttaa burleskin paikka kulttuurisessa kirjossa. Eroa strippaukseen tehdään painottamalla tease -puolta, silti riisuutuminen on oleellinen osa burleskia. Riisuutuminen nähdään vapauttavana, naiseutta juhlistavana, etenkin jos kyse on normivartaloista, "jokaisen naisella on oikeus riisuuntua!" Tässä ei kyseenalaisteta niinkään kulttuurimme tapaa kuvata naista, vaan vaaditaan kaikkien pääsyä samaan kuvastoon. Eikö naisen ruumis ole jo tarpeeksi erotisoitu kappale? Kritisoidaan kyllä ideaalien naiskuvien yksipuolisuutta mediassa, mutta siitä huolimatta naisen tulee tulkita seksuaalisuuttaan asettumalla katseiden kohteeksi. Vaikka KSML:n haastateltavan oma esitys on perinteistä viettelevää burleskia, muistetaan mainita esitysten suuri kirjo, ja että katsojan tulee suhtautua esitykseen huumorilla ja camp-hengessä. He perustelevat myös, että burleskissa esiintyjä ei ole objekti vaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.
Väärinkatsomisen tematiikka
Sanotaan, ettei burleskiesityksissä ole pukukoodia, mutta silti moni usein pukeutuu enemmän tai vähemmän esiintyjien tavoin glamourin viitoittamalla tiellä. Neoburleski on tähän asti ollut naisvoittoista myös yleisön puolelta, ja tälläkin seikalla pyritään tekemään eroa normistrippaukseen. Burleskissa naiset esiintyvät naisille ja kannustavat toisiaan. Kuitenkin, miehiltä pääsy yleisöön ei ole kielletty ja heitäkin näkyy. Burleski on kuitenkin aggressiivisen markkinoinnin myötä levinnyt naisvaltaisilta klubi-illoilta muuallekin. Esimerkiksi Queens of Tease 2010 -kiertue esiintyi ainakin Jyväskylässä tavallisessa baarissa tavallisen baariyleisön edessä. Intiimi, yhtenäinen tunnelma oli tiessään, samoin kontakti yleisöön.
Onko burleski salonkikelpoista stripteasea? Mitä tapahtuu jos salonki poistetaan?Missä määrin esiintyjän asu vaikuttaa? Entä glamourin tärkeys? Esityksessä paikalla olleet ainakin korostivat, ettei pelkät kauniit asut ja asusteet riitä, jos esitys sinänsä on ontto ja sisällötön. Kuinka tärkeä osa burleskia kollektiivinen ilmapiiri siis onkaan? Kun esitys siirretään myötämielisestä, burleskiin tottuneen yleisön edestä arkisemmalle areenalla, rikkoutuuko taika ja lumous? Samalla kun burleski pyrkii laajentumaan kaikkien saataville ja tietoisuuteen, voiko se samalla varmistua siitä, että se tulee ymmärretyksi haluamallaan tavalla? Voiko se vaatia tiettyä tulkintatapaa? Eikö yleisöllä ole myös valta tulkita "väärin"?
Samalla kun burleskiesiintyjät puolustavat burleskin kumouksellisuutta ja erilaista, "parempaa" naiskuvaa sekä huumoria, yleensä lehtiartikkeleihin liittyvät kuvat ovat kuitenkin erittäin perinteisiä kuvastoltaan: miellyttävällä tavalla kauniissa alusasuissa keikistelevä nainen. Kun vastassa on pelkkä kaksiulotteinen kuva, riisuttuna itse esityksestä, roolihahmosta, komiikasta, jäljellä on pelkkä perinteinen, viettelevä kuva, joka vain vahvistaa nykyistä naiskuvaa. Ei voida valvoa kuka katsoo kuvaa ja miten. Myös netissä olevat videot keräävät hyvin monipuolista katsojakuntaa. Toisaalta, ei kai burleskiesityksestä tee huonoa, jos sen esiintyjä on kauneusnormien mukainen?
Alustaja heittää kysymyksen ilmaan kollektiivisuuden tärkeydestä: Jos naisyleisön läsnäolo niin oleellinen osa burleskiesitystä, mitä tapahtuisi jos joukko naisia menisi strippibaariin kannustamaan tanssijoita aggressiivisesti ja tsemppaamaan heidän esitystä?
Burleskissa on paljon hienoja ja kiehtovia piirteitä ja keskustelussa kävi ilmi, että on olemassa burleskiesityksiä, jotka oikeasti pystyvät haastamaan perinteistä naiskuvaa sekä yleisöään. Ne voivat halutessaan leikitellä rooleilla ja tehdä toisin, mutta mikä virka onkaan perinteisellä burleskilla mutta vapauttaako perinteinen burleski naisen ja luo toisenlaista naiskuvaa vai tyytyykö se ainoastaan toistamaan samaa vanhaa? Burleski on laaja kenttä ja sieltä löytyy aivan uskomattomia esityksiä, jotka todella herättävät ajatuksia ja rikkovat rajoja.
Mitä burleski-ilmiölle jatkossa tapahtuu?
Jo nyt sekä maailmalla että Suomessa pelätään burleskin vesittymistä pelkäksi riisuuntumiseksi, ammattimaiseksi toiminnaksi. Lähteekö burleski jälleen kerran kehittymään perinteisen strippauksen suuntaan? Onko suurelle yleisölle välttämätöntä esitellä burleski nimenomaan ensin perinteisen kautta, mikseivät toisenlaiset esitykset ole mediassa vahvemmin esillä?
---
Alustaja katsoi hyödyllisiksi tietolähteiksi seuraavat nettisivut
Helsinki Burlesque
Burleskin historiaa yksi ja kaksi
Wikipedia
Nelosen dokumentin Suomi-burleskista voi katsoa täältä. Myös Sofi Oksanen kirjoitti aiheesta kolumnin Helsingin sanomiin 17.2.2010.
keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010
Sivistävä ilta 1.2.2010: Sukupuolittunut nationalismi
Perinteisen käistyksen mukaan nationalismia ei voi olla ilman kansallisuutta. Kansallisuus puolestaan vaatii tarkoituksellista tuottamista ja esittämistä. Tämä on ns. poliittista nationalismia, joka on siis keinotekoista representaatioiden kautta tapahtunutta tietyn ilmiasun ja muodon toistoon perustuvaa vankistamista. Sukupuoli käsitetään yhtä lailla esitykseksi, joka perustuu pitkälti samoihin lainalaisuuksiin. John Austinin mukaan poliittinen nationalismi perustuu konstruktionismiin, jossa toisto tapahtuu juuri aktiivisesti ja tietoisesti tekojen kautta. Vastavuoroisesti puhutaan sosiaalisesta nationalismista, joka on tiedostamaton osa kollektiivista ajattelua. Kansallisuus on staattinen tila, joka saa usein päällekkäisiä merkityksiä. Näitä ovat materiaaliset käytännöt, sosiaaliset prosessit ja kulttuuriset representaatiot. Kuva omasta kansakunnasta on idealisoitu, muut ("toiset") ovat steretyyppisiä.
Poliittinen nationalismi tähtää pysyvyyteen. Koossa pitävä voima on hierarkia. Hierarkisia tunnuspiirteitä ovat muun muassa sukupuolieron sulkeistaminen, kansakunnan kehityskertomuksen kuvaaminen progressiivisena sekä kansakunnan ja yhteiskunnan probletisoimaton samastaminen. Viimeksi mainittu esiintyy yleisessä kielenkäytössä ja ajattelussa ns. "me" -henkenä. Pysyvyyttä pidetään tärkeänä kansallista koheesiota tukenava tekijänä, joten sitä pidetään yllä, vaikka se vankistaisikin maskuliinista hegemoniaa. Yhteiskuntia on aina yksi, joten status quo on pidettävä. Kansallinen pysyvyys konkretisoituu symboleina ja kansallisina juhlina.
Hyvin usein kansallinen identiteetti henkilöityy naisikoneina ("performatiivinen kansallisuus"). Nämä saavat eri ympäristöissä ja tilanteissa eri roolit. Rauhan aikana korostetaan kansakunnan hoivaavaa puolta. Suomi mielletään haavoittuvaksi neidoksi, jonka puolustaminen on koko kansakunnan yhteinen tehtävä. Ruotsi ja Venäjä käsitetään puolestaan äideiksi. Nationalismin "kultakaudella" (1848-1914) Englannin Britannia ja Saksan Germania ovat soturihahmoja, jotka ilmentävät kansakunnan sotilaallista voimaa ja hyvinvointia. Ranskan vallankumouksessa keksittiin liberaali soturi Marianne. Yhdysvallat jatkoi ideaa kehittämällä Vapaudenpatsaasta amerikkalaistyylisen, astraalin vapauden ajan airuen, Liberty -figuurin. Kuva on kuitenkin muuntuva. Kriisiajan naishahmot eivät kykene suojelemaan kansakuntaa itse. Äidistä tulee hauras ja viaton neito. Se ei ole voimakas, vaan pikemminkin sitkeä ja iskuja kestävä. Tokihan em. hahmot ovat miesten luomia fantasiahahmoja. Hahmot ovat poikkeuksetta objekteja, vaikka heille saisikin luotua ainakin näennäistehtävän. Edes hahmojen edustama vapaus tai yksilöllisyys ei ole heidän omaansa. Naisruumis saa selkeimmän merkityksensä viattomassa Suomi -neidossa, jonka koskemattomuus on jatkuvasti uhattuna. Pelko turmeltuvuudesta on maanpuolustushengen fundamentaalinen ydin. Nykyään nationalismi hakee ulkoisia tunnuspiirteitä lähempää. Brtiannia ikonisoituu kuningattareen (ei ikinä kuninkaaseen, mikä on huomattavaa, eli viittaus aikaisempaan subjektipositioon). Kyseessä on ikoninen toimettomuus, minkä voi nähdä tuotettujen symbolien jatkumona. Figuurien identiteetti on kiehtovan kompleksinen: He ovat vaarallisia ja viattomia, kesyjä ja villejä yhtaikaa.
Suomessa tasa-arvoa on pidetty itseisarvona. Tasa-arvottamisen juuret ovat agraariyhteiskunnassa (sic). Toki suomalainen(kin) omakuva on perinteisesti ollut maskuliininen. Yhteiskunnan perusyksikkönä on pidetty perinteisesti ydinperhettä, joka on samalla osa kansallisen ideologian rakentumista. Näin ollen, vaikka naisten työllistyminen Suomessa on verrattain korkea, on naisia aina kannustettu jäämään kotiin. Usein kuultu käsitys "vahvasta suomalaisesta naisesta" on jo sukupuolittunut diskurssi.
Kansallisuus on ideologia, joka on naamioitu ei-ideologiaksi kuten uskonnot.
Toiseus on erittäin keskeinen osa nationalismia, sillä kansallisuutta voi määritellä myös sen kautta, mitä "me" eivät ole. Täten me -positiota vankistetaan tietoisesti.
Poliittinen nationalismi tähtää pysyvyyteen. Koossa pitävä voima on hierarkia. Hierarkisia tunnuspiirteitä ovat muun muassa sukupuolieron sulkeistaminen, kansakunnan kehityskertomuksen kuvaaminen progressiivisena sekä kansakunnan ja yhteiskunnan probletisoimaton samastaminen. Viimeksi mainittu esiintyy yleisessä kielenkäytössä ja ajattelussa ns. "me" -henkenä. Pysyvyyttä pidetään tärkeänä kansallista koheesiota tukenava tekijänä, joten sitä pidetään yllä, vaikka se vankistaisikin maskuliinista hegemoniaa. Yhteiskuntia on aina yksi, joten status quo on pidettävä. Kansallinen pysyvyys konkretisoituu symboleina ja kansallisina juhlina.
Hyvin usein kansallinen identiteetti henkilöityy naisikoneina ("performatiivinen kansallisuus"). Nämä saavat eri ympäristöissä ja tilanteissa eri roolit. Rauhan aikana korostetaan kansakunnan hoivaavaa puolta. Suomi mielletään haavoittuvaksi neidoksi, jonka puolustaminen on koko kansakunnan yhteinen tehtävä. Ruotsi ja Venäjä käsitetään puolestaan äideiksi. Nationalismin "kultakaudella" (1848-1914) Englannin Britannia ja Saksan Germania ovat soturihahmoja, jotka ilmentävät kansakunnan sotilaallista voimaa ja hyvinvointia. Ranskan vallankumouksessa keksittiin liberaali soturi Marianne. Yhdysvallat jatkoi ideaa kehittämällä Vapaudenpatsaasta amerikkalaistyylisen, astraalin vapauden ajan airuen, Liberty -figuurin. Kuva on kuitenkin muuntuva. Kriisiajan naishahmot eivät kykene suojelemaan kansakuntaa itse. Äidistä tulee hauras ja viaton neito. Se ei ole voimakas, vaan pikemminkin sitkeä ja iskuja kestävä. Tokihan em. hahmot ovat miesten luomia fantasiahahmoja. Hahmot ovat poikkeuksetta objekteja, vaikka heille saisikin luotua ainakin näennäistehtävän. Edes hahmojen edustama vapaus tai yksilöllisyys ei ole heidän omaansa. Naisruumis saa selkeimmän merkityksensä viattomassa Suomi -neidossa, jonka koskemattomuus on jatkuvasti uhattuna. Pelko turmeltuvuudesta on maanpuolustushengen fundamentaalinen ydin. Nykyään nationalismi hakee ulkoisia tunnuspiirteitä lähempää. Brtiannia ikonisoituu kuningattareen (ei ikinä kuninkaaseen, mikä on huomattavaa, eli viittaus aikaisempaan subjektipositioon). Kyseessä on ikoninen toimettomuus, minkä voi nähdä tuotettujen symbolien jatkumona. Figuurien identiteetti on kiehtovan kompleksinen: He ovat vaarallisia ja viattomia, kesyjä ja villejä yhtaikaa.
Suomessa tasa-arvoa on pidetty itseisarvona. Tasa-arvottamisen juuret ovat agraariyhteiskunnassa (sic). Toki suomalainen(kin) omakuva on perinteisesti ollut maskuliininen. Yhteiskunnan perusyksikkönä on pidetty perinteisesti ydinperhettä, joka on samalla osa kansallisen ideologian rakentumista. Näin ollen, vaikka naisten työllistyminen Suomessa on verrattain korkea, on naisia aina kannustettu jäämään kotiin. Usein kuultu käsitys "vahvasta suomalaisesta naisesta" on jo sukupuolittunut diskurssi.
Kansallisuus on ideologia, joka on naamioitu ei-ideologiaksi kuten uskonnot.
Toiseus on erittäin keskeinen osa nationalismia, sillä kansallisuutta voi määritellä myös sen kautta, mitä "me" eivät ole. Täten me -positiota vankistetaan tietoisesti.
tiistaina, joulukuuta 15, 2009
Sivistävä ilta 8.12: Feministi ja raskaana!
Syksyn viimeisen sivistävän illan aiheena oli feministinaisen raskaus ja siihen liittyvät huomiot. Ilta oli kevyen tieteellinen, sillä alustus perustui paljolti odottajan omiin kokemuksiin. Pohjana kokemusten tarkastelulle oli myös Päivi Naskalin Lapin yliopistoon tehty väitöskirja Tyttö, äiti, kasvatus. Kohti feminiinistä kasvatusfilosofiaa (1998), jossa Naskali pohtii kasvatustieteen suhdetta esimerkiksi psykoanalyysiin ja kirjoittaa tyttölapsen prinsessavaiheesta. Alustaja otti (epäröivän) kannan, että prinsessavaihe on enemmän markkinakoneiston luomaa ja patriarkaalisen järjestelmän tuotosta, kuin kehitykselle elintärkeä vaihe. Toisaalta haasteellista on se, että ei väheksyisi tyttöyteen liitettäviä ominaisuuksia, vaikka ei itse niitä kasvatuksessa haluaisikaan korostaa. Jos tyttölapsi saa prinsessavaiheen kautta itseluottamusta ja mahdollisuuden olla huomion keskipiste, joka ehkä muulloin on enemmän poikalasten osana, niin miksi se kielettäisiin? Mutta toisaalta, onko myös tyttölapsi heti syntymästään ”ei-mies” ja jotenkin toinen? Aina viitataan Freudin käsitteisiin, joissa tyttölapsi huomaa olevansa äidin tapaan puutteellinen ilman penistä. Että poikalapsi on se ihmisen mitta. Keskustelussa pohdittiin, myös sitä, millaista on tämä ”huomio”, jota tyttölapsi prinsessavaiheessaan saa. Tuleeko se vain ulkonäön kautta ja toisten miellyttämisen kautta? Näihin kysymyksiin vastaaminen vaatisi syvällisempää tutustumista kasvatustieteisiin.
Naskali käsittelee kirjassaan myös hetero-oletusta, josta keskusteltiin illassa. Kasvatuksen tärkein perusta on yhteiskunnan jatkuvuuden takaaminen, eli heteroseksuaalisten mallien eteenpäin siirtäminen. Yhteiskunnan kirjoittamattomat säännöt takaavat sen, että vanhemmat saattavat toistaa oletettuja malleja. Freudin opin mukaan ”uskomme”, että tytön on vihattava äitiään ja rakastettava isäänsä menestyäkseen maailmassa. (Naskali, 1998, 77–79.) Keskustelijat pohtivat vanhemmuuden odotuksia ja sitä, miten lähtökohtaisesti aina odotetaan, että lapsella on hetero äiti ja isä.
Isän roolista alustaja oli tehnyt huomioita neuvolasta saadun oppaan pohjalta (Vauvan odotus). Teoksessa isyys rakentuu tekemisen ja tilanteen hallinnan kautta, isä esitetään käytännöllisenä ja kiinnostuneena sikiön ”teknisistä” ominaisuuksista. Muutamia esimerkkejä, joiden pohjalta keskusteltiin. Viikko 18: Nyt sikiölle alkaa tapahtua paljon asioita käsittämättömän nopeasti. Kun tutustut tämän ajan biologisiin yksityiskohtiin, saat näistä viikoista enemmän irti.
Viikko 27: Tiesitkö, että sikiön selkäranka muodostuu nyt 33 renkaasta, 150 nivelestä ja 1000 jänteestä? Välineistä ja vauvanhoitohuoneesta yksityiskohtaiset selostukset, mitä tarvitaan ja mitä kannattaa ottaa huomioon. Isän puolella kirjaa puhutaan rahasta, eli siitä, miten isä hankkii ja maksaa tarvikkeet. Viiikko 15: Toimi, älä höpise turhia! Tukesi ja osallistumisesi pitää näkyä käytännössä. Luo esim. lista tarvittavista puhelinnumeroista. Viikko 21: Joko olet suunnitellut vauvanhoitopisteen?
Teos siis haluaa sisällyttää isän mukaan odotukseen, mutta lähtökohtaisesti olettaen, että isällä ei ole mitään käsitystä lapsesta tai lapsen hoidosta. Ote IS 8.12.2009 (verkkolehti): Anna Anka on haukkunut myös ruotsalaiset isät, jotka hoitavat lapsiaan hänen mielestään liikaa. Amerikkalainen isä puolestaan menee paniikkiin, jos jää lapsen kanssa yksin yli 20 minuutiksi. Hänen tehtävänään ei ole siivota ja laittaa ruokaa, vaan tehdä töitä ja huolehtia sitä kautta perheestään. - Amerikkalaisissa miehissä on muutenkin enemmän tyyliä kuin ruotsalaisissa. He ovat romanttisia ja ostavat kalliita lahjoja.
Illassa pohdittiin myös sukupuolta ja sitä, miten tärkeää useimmille on sukupuolittaa syntynyt lapsi heti värikoodien avulla. Keskustelun pohjana oli iltalehden ”uutinen”, jossa otettiin kantaa ”brittiasiantuntijoiden” löydöksiin. IL 7.1.2009 (verkkolehti): Brittiasiantuntijoiden mukaan lelu- ja vaateliikkeet ovat markkinointikoneiston tehokkaalla tuella onnistuneet aivopesemään jopa 3-vuotiaista tytöistä väririippuvaisia, jotka kelpuuttavat käyttöönsä vain vaaleanpunaisia tuotteita. Nirsojen pikkuprinsessojen yleistyminen leventää entisestään sukupuolten välistä kuilua ja vahvistaa stereotypioita.
Lyhyessä jutussa ei oteta kantaa siihen, onko myös pojat aivopesty? Vai onko väririippuvuus vain tyttöihin ja naisiin soveltuva asia? Brittiasiantuntijoita ei myöskään yksilöidä, joten kirjoitus jää roikkumaan ilmaan. Myös keskustelupalstoilla oli aktivoitu keskustelemaan aiheesta. Kaksplus keskustelupalsta tammikuu 2009:
nimimerkki äiti:
kyllähän se on kuulkaa niin että punainen tytölle, sininen pojalle -linja on ja pysyy. MIKSI muuttamaan? Tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia, ei sitä samanlaisia olla, eikä tarvikkaan koska on luotu kahta eri sukupuolta.
nimimerkki vieras vastaa: Luomiset sikseen - eikö poika ole enää poika, jos sillä on punaista päällä? Tai pelottaako vanhempaa, että vastaantulijat eivät tunnista tyttöä tytöksi (hui kamalaa), ellei sitä ole kiedottu pinkkiin päästä varpaisiin?
Illassa pohdittiin myös feministin mahdollisuuksia olla raskaana. Onko yleensäkään mahdollista olla feministi ja raskaana? Osittain ajatus jäi hautumaan, sillä osallistujilla ei ollut omaa kokemusta raskaudesta ja näin ollen asiaa ei ollut ehkä mietitty. Tuttavien ja kavereiden kokemusten kautta saatiin kuitenkin juteltua hyvä tovi siitä, onko esimerkiksi raskaana olevan naisen ruumis kaikkien omaisuutta. Saako mahaa koskea kysymättä? Ja mitä on kollektiivinen odotus? Onko raskaana oleminen naisia yhdistävä tekijä ja ketä ovat nämä ”naiset”, jotka sopivat yhteiseen odotukseen? Lyhyesti pohdittiin myös äitien paremmuutta ja huonommuutta. Eli sitä, miten vahvasti esimerkiksi synnytyksessä käytettäviin kipulääkkeisiin suhtaudutaan ja miten huonoksi äiti leimataan, jos tämä ei imetä lastaan.
Naskali käsittelee kirjassaan myös hetero-oletusta, josta keskusteltiin illassa. Kasvatuksen tärkein perusta on yhteiskunnan jatkuvuuden takaaminen, eli heteroseksuaalisten mallien eteenpäin siirtäminen. Yhteiskunnan kirjoittamattomat säännöt takaavat sen, että vanhemmat saattavat toistaa oletettuja malleja. Freudin opin mukaan ”uskomme”, että tytön on vihattava äitiään ja rakastettava isäänsä menestyäkseen maailmassa. (Naskali, 1998, 77–79.) Keskustelijat pohtivat vanhemmuuden odotuksia ja sitä, miten lähtökohtaisesti aina odotetaan, että lapsella on hetero äiti ja isä.
Isän roolista alustaja oli tehnyt huomioita neuvolasta saadun oppaan pohjalta (Vauvan odotus). Teoksessa isyys rakentuu tekemisen ja tilanteen hallinnan kautta, isä esitetään käytännöllisenä ja kiinnostuneena sikiön ”teknisistä” ominaisuuksista. Muutamia esimerkkejä, joiden pohjalta keskusteltiin. Viikko 18: Nyt sikiölle alkaa tapahtua paljon asioita käsittämättömän nopeasti. Kun tutustut tämän ajan biologisiin yksityiskohtiin, saat näistä viikoista enemmän irti.
Viikko 27: Tiesitkö, että sikiön selkäranka muodostuu nyt 33 renkaasta, 150 nivelestä ja 1000 jänteestä? Välineistä ja vauvanhoitohuoneesta yksityiskohtaiset selostukset, mitä tarvitaan ja mitä kannattaa ottaa huomioon. Isän puolella kirjaa puhutaan rahasta, eli siitä, miten isä hankkii ja maksaa tarvikkeet. Viiikko 15: Toimi, älä höpise turhia! Tukesi ja osallistumisesi pitää näkyä käytännössä. Luo esim. lista tarvittavista puhelinnumeroista. Viikko 21: Joko olet suunnitellut vauvanhoitopisteen?
Teos siis haluaa sisällyttää isän mukaan odotukseen, mutta lähtökohtaisesti olettaen, että isällä ei ole mitään käsitystä lapsesta tai lapsen hoidosta. Ote IS 8.12.2009 (verkkolehti): Anna Anka on haukkunut myös ruotsalaiset isät, jotka hoitavat lapsiaan hänen mielestään liikaa. Amerikkalainen isä puolestaan menee paniikkiin, jos jää lapsen kanssa yksin yli 20 minuutiksi. Hänen tehtävänään ei ole siivota ja laittaa ruokaa, vaan tehdä töitä ja huolehtia sitä kautta perheestään. - Amerikkalaisissa miehissä on muutenkin enemmän tyyliä kuin ruotsalaisissa. He ovat romanttisia ja ostavat kalliita lahjoja.
Illassa pohdittiin myös sukupuolta ja sitä, miten tärkeää useimmille on sukupuolittaa syntynyt lapsi heti värikoodien avulla. Keskustelun pohjana oli iltalehden ”uutinen”, jossa otettiin kantaa ”brittiasiantuntijoiden” löydöksiin. IL 7.1.2009 (verkkolehti): Brittiasiantuntijoiden mukaan lelu- ja vaateliikkeet ovat markkinointikoneiston tehokkaalla tuella onnistuneet aivopesemään jopa 3-vuotiaista tytöistä väririippuvaisia, jotka kelpuuttavat käyttöönsä vain vaaleanpunaisia tuotteita. Nirsojen pikkuprinsessojen yleistyminen leventää entisestään sukupuolten välistä kuilua ja vahvistaa stereotypioita.
Lyhyessä jutussa ei oteta kantaa siihen, onko myös pojat aivopesty? Vai onko väririippuvuus vain tyttöihin ja naisiin soveltuva asia? Brittiasiantuntijoita ei myöskään yksilöidä, joten kirjoitus jää roikkumaan ilmaan. Myös keskustelupalstoilla oli aktivoitu keskustelemaan aiheesta. Kaksplus keskustelupalsta tammikuu 2009:
nimimerkki äiti:
kyllähän se on kuulkaa niin että punainen tytölle, sininen pojalle -linja on ja pysyy. MIKSI muuttamaan? Tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia, ei sitä samanlaisia olla, eikä tarvikkaan koska on luotu kahta eri sukupuolta.
nimimerkki vieras vastaa: Luomiset sikseen - eikö poika ole enää poika, jos sillä on punaista päällä? Tai pelottaako vanhempaa, että vastaantulijat eivät tunnista tyttöä tytöksi (hui kamalaa), ellei sitä ole kiedottu pinkkiin päästä varpaisiin?
Illassa pohdittiin myös feministin mahdollisuuksia olla raskaana. Onko yleensäkään mahdollista olla feministi ja raskaana? Osittain ajatus jäi hautumaan, sillä osallistujilla ei ollut omaa kokemusta raskaudesta ja näin ollen asiaa ei ollut ehkä mietitty. Tuttavien ja kavereiden kokemusten kautta saatiin kuitenkin juteltua hyvä tovi siitä, onko esimerkiksi raskaana olevan naisen ruumis kaikkien omaisuutta. Saako mahaa koskea kysymättä? Ja mitä on kollektiivinen odotus? Onko raskaana oleminen naisia yhdistävä tekijä ja ketä ovat nämä ”naiset”, jotka sopivat yhteiseen odotukseen? Lyhyesti pohdittiin myös äitien paremmuutta ja huonommuutta. Eli sitä, miten vahvasti esimerkiksi synnytyksessä käytettäviin kipulääkkeisiin suhtaudutaan ja miten huonoksi äiti leimataan, jos tämä ei imetä lastaan.
sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009
Sivistävä ilta 26.11: Talous ja sukupuoli
Kansantaloustiedettä pitkään määritelleessä uusklassisessa taloustieteessä sukupuoli on pysytellyt näkymättömänä. Tämä asia on kuitenkin muuttumassa, ja etenkin sellaisilla taloustieteen alueilla kuten kehitystaloustieteessä ja perheen taloustieteessä on alettu tarkastella sukupuolta. Perusteluja sille, miksi kansantaloustieteessä on mielekästä tarkastella sukupuolta, ovat seuraavanlaisia; ensinnäkin miesten toimintatavat ovat korostuneet teorioissa, kuten se, että koulutuksen jälkeen siirrytään suoraan työmarkkinoille, jossa pysytellään sitten eläkeikään saakka. Politiikan vaikutukset ovat myös erilaiset naisille ja miehille, esimerkkinä yhteisverotus tai niin sanottu perheverotus, jonka seurauksena puolisoiden tuloerojen kasvu näyttää olevan miesten hyväksi. Kansantaloustieteessä on myös otettu huomioon naisten erilainen elämä, tästä esimerkkinä mainitaan aika työmarkkinoiden ulkopuolella sekä erilaiset työpaikat ja pienempi palkka. Sukupuolten roolit taloudessa ovat muuttuneet, taloustieteen perusteoriat olettavat mieltymykset ja elinympäristön muuttumattomaksi
Kansantaloustieteessä feminismin ajatellaan tulleen ajankohtaiseksi nimenomaan teollisen vallankumouksen aiheuttaman sukupuolten välisen työnjaon muuttumisen seurauksena.
Teollisen vallankumouksen alkuvaiheilla miehet lähtivät kodin ulkopuolelle töihin, jolloin miesten sekä naisten ja lasten elinpiirit eriytyvät. Tätä ennen elettiin omavaraistalouksissa, joissa kaikki tarvittava tehtiin itse, vaatteiden raaka-aineiden kasvatuksesta ruuanlaittoon, lasten rooli oli tällöin toimia työvoimana kotona naisten apuna. Teollistumisen edetessä lasten merkitys muuttui työvoimasta henkiseksi hyödyksi, samaan aikaan naisten työmäärä ja sen merkitys väheni ja miesten työ sai rahallisen arvon. Lopulta tultiin tilanteeseen, jossa naisilla oli tarve uusille rooleille sekä vapautumiseen kotoa työmarkkinoille.
Kansantaloustieteessä tarkastellaan myös naisten ja miesten asemaa työmarkkinoilla ja selityksiä naisten pienemmälle palkalle ovat muun muassa se, että naiset tienaavat kokopäivätöissä noin 70-80% miesten palkoista, naiset ovat useammin osa-aikatyössä, naiset osallistuvat harvemmin työmarkkinoille sekä näkymättömän työn osuus on naisilla miehiä suurempi. Suurimpana syynä palkkaeroille nähdään kuitenkin työmarkkinoiden eriytyminen. Kansantaloustieteessä on huomioitu myös miesten aseman muutokset, erityistä huomiota on annettu miesten lyhyemmälle eliniälle, miesten marginalisoitumiselle sekä miesten välisten erojen kasvulle ja teollisuuden miesvaltaisten sektoreiden taantumiselle. Tähän keskusteluun liittyy myös keskustelu palkka- ja pääomatulojen jakautumisesta. Kansantulo jakautuu työ- ja pääomatuloihin ja funktionaalinen tulonjako kuvaa kansantulon jakautumista näiden välillä, yksi sukupuolinäkökulma tähän on, että 70% pääomatuloista menee miehille ja 60% palkkatuloista menee miehille. Työmarkkinainstituutioiden politiikka vaikuttaa funktionaaliseen tulonjakoon ja inflaatioon. Pitkään kansantalouksissa vientisektorit ja niiden palkkasopimukset loivat raamit muiden alojen palkkasopimuksille, millaiset ovat siis palkkapolitiikan sukupuoliulottuvuudet? Teollisuudessa ja teknologiassa työn tuottavuus on korkea. Yhtenä palkkaeroja selittävänä tekijänä on pidetty myös sitä, että miesvaltaisten alojen työn tuottavuus on naisvaltaisia aloja korkeampi. Työn tuottavuus ei ole käsitteenä yksiselitteinen ja vaatisikin tarkempaa poliittista tarkastelua. Työmarkkinoiden lisäksi myös yhteiskunnan sosioekonominen malli vaikuttaa naisten asemaan taloudessa. Tällä viitataan siihen, kuinka hoiva, ansiotyö ja tulot jakautuvat perheissä, onko perheessä kaksi ansaitsijaa vai sekä hoivaaja että ansaitsija.
Neuvotteluasema on yksi keskeinen termi talouden sukupuolikeskustelussa. Neuvotteluasemalla viitataan yleensä miehen ja naisen asemaan avioliitossa ja heidän tilanteeseen mahdollisen avioeron jälkeen. Ero näyttäytyy eräänlaisena uhkakuvana, johon omaa asemaa peilataan. Tähän vaikuttavat sekä taloudelliset että sosiaaliset resurssit. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat morsius- tai myötäjäisrahat. Taiwanissa myötäjäisrahat ovat naisen omaisuutta, mikä parantaa naisen neuvotteluasemaa. Afrikassa puolestaan myötäjäisrahat menevät morsiamen vanhemmille ja eron sattuessa mies saa lapset, sekä morsiamen vanhemmat joutuvat palauttamaan myötäjäisrahat miehelle, joten tämä heikentää naisen neuvotteluasemaa avioliitossa. Köyhissä talouksissa on myös perheen sisällä eriarvoisuutta ja niukkojen resurssien takia naisia ja tyttölapsia diskriminoidaan kun resursseja jaetaan.
Mikroluotot ovat lisänneet naisten mahdollisuuksia taloudelliseen riippumattomuuteen kehitysmaissa. Mikroluotot kehitettiin vuonna 1983 Bangladeshissa taloustieteen professori Muhammad Yunuksen toimesta. Mikroluotot ovat pieniä lainoja ilman vakuuksia hyvin köyhille, enimmäkseen naisille. Naiset ovat lainanantajien suosiossa, koska he maksavat lainansa takaisin miehiä todennäköisemmin, tämän katsotaan johtuvan siitä, että naiset ovat vähemmän liikkuvaisia kuin miehet ja pelkäävät sanktioita miehiä enemmän. Mikroluottojen seurauksena luoton saaneen naisen työmäärä kasvoi, kun taas luoton saaneen miehen työmäärä väheni, myös naisten koulutuksen taso parani ja muu kuin maaomaisuus kasvoi. Mikroluotoissa on myös ongelmansa, rahat ovat vain osittain naisten päätäntävallassa. Luottoja myönnetään pääasiallisesti naisryhmille vakuuksien puuttuessa, mikäli lainaa ei makseta takaisin kukaan ryhmän naisista ei saa uutta lainaa. Tästä seuraavan vertaistuen on todettu vähentävän perheväkivaltaa, toisaalta on myös tuloksia jotka ovat osoittaneet väkivallan lisääntyneen. Mikroluotot lisäsivät naisten elämänlaatua, koulutusta ja statusta sekä paransi heidän kohtelua kotona ja yhteisössä. Taloustieteilijät ovat tässä yhteydessä pohtineet onko naisten aseman parantumisen taustalla mikroluoton mukana tuoma vertaisryhmä toiminut luottoa tärkeämpänä tekijänä.
Perheen taloustiede on myös eräs taloustieteen osa-alue, jossa sukupuolta on alettu analysoimaan yllämainittujen kehitystaloustieteen esimerkkien lisäksi. Tarkastellaan ensiksi neoklassista perheen mallia. Taloustieteilijät tutkivat pitkään taloudellisen ihmisen toimintaa, joka pyrki maksimoimaan vain omaa hyötyään, kunnes 1960-luvulla Gary Beckerin aloitteesta valtavirtataloustiede kiinnostui siitä kuinka naiset ja miehet käyttävät aikaansa ja varallisuuttaan perheen hyvinvoinnin maksimoimiseen. Problemaattista perheen taloustieteen ensimmäisissä malleissa oli se, että se kohteli perhettä yksimielisenä yksikkönä ja miehen ajateltiin tekevän yksinomaan perhettään hyödyntäviä päätöksiä. Käytännön esimerkit puhuvat kuitenkin tätä vastaan, esimerkiksi kun Iso-Britanniassa tehtiin kokeilu, jossa lapsilisät siirrettiin miehen tililtä naisen tilille huomattiin että sekä naisen että lasten hyvinvointi paranivat. Perheen taloustieteen yleisenä ongelmana on myös sen heteronormatiivisuus.
Kansantaloustieteessä feminismin ajatellaan tulleen ajankohtaiseksi nimenomaan teollisen vallankumouksen aiheuttaman sukupuolten välisen työnjaon muuttumisen seurauksena.
Teollisen vallankumouksen alkuvaiheilla miehet lähtivät kodin ulkopuolelle töihin, jolloin miesten sekä naisten ja lasten elinpiirit eriytyvät. Tätä ennen elettiin omavaraistalouksissa, joissa kaikki tarvittava tehtiin itse, vaatteiden raaka-aineiden kasvatuksesta ruuanlaittoon, lasten rooli oli tällöin toimia työvoimana kotona naisten apuna. Teollistumisen edetessä lasten merkitys muuttui työvoimasta henkiseksi hyödyksi, samaan aikaan naisten työmäärä ja sen merkitys väheni ja miesten työ sai rahallisen arvon. Lopulta tultiin tilanteeseen, jossa naisilla oli tarve uusille rooleille sekä vapautumiseen kotoa työmarkkinoille.
Kansantaloustieteessä tarkastellaan myös naisten ja miesten asemaa työmarkkinoilla ja selityksiä naisten pienemmälle palkalle ovat muun muassa se, että naiset tienaavat kokopäivätöissä noin 70-80% miesten palkoista, naiset ovat useammin osa-aikatyössä, naiset osallistuvat harvemmin työmarkkinoille sekä näkymättömän työn osuus on naisilla miehiä suurempi. Suurimpana syynä palkkaeroille nähdään kuitenkin työmarkkinoiden eriytyminen. Kansantaloustieteessä on huomioitu myös miesten aseman muutokset, erityistä huomiota on annettu miesten lyhyemmälle eliniälle, miesten marginalisoitumiselle sekä miesten välisten erojen kasvulle ja teollisuuden miesvaltaisten sektoreiden taantumiselle. Tähän keskusteluun liittyy myös keskustelu palkka- ja pääomatulojen jakautumisesta. Kansantulo jakautuu työ- ja pääomatuloihin ja funktionaalinen tulonjako kuvaa kansantulon jakautumista näiden välillä, yksi sukupuolinäkökulma tähän on, että 70% pääomatuloista menee miehille ja 60% palkkatuloista menee miehille. Työmarkkinainstituutioiden politiikka vaikuttaa funktionaaliseen tulonjakoon ja inflaatioon. Pitkään kansantalouksissa vientisektorit ja niiden palkkasopimukset loivat raamit muiden alojen palkkasopimuksille, millaiset ovat siis palkkapolitiikan sukupuoliulottuvuudet? Teollisuudessa ja teknologiassa työn tuottavuus on korkea. Yhtenä palkkaeroja selittävänä tekijänä on pidetty myös sitä, että miesvaltaisten alojen työn tuottavuus on naisvaltaisia aloja korkeampi. Työn tuottavuus ei ole käsitteenä yksiselitteinen ja vaatisikin tarkempaa poliittista tarkastelua. Työmarkkinoiden lisäksi myös yhteiskunnan sosioekonominen malli vaikuttaa naisten asemaan taloudessa. Tällä viitataan siihen, kuinka hoiva, ansiotyö ja tulot jakautuvat perheissä, onko perheessä kaksi ansaitsijaa vai sekä hoivaaja että ansaitsija.
Neuvotteluasema on yksi keskeinen termi talouden sukupuolikeskustelussa. Neuvotteluasemalla viitataan yleensä miehen ja naisen asemaan avioliitossa ja heidän tilanteeseen mahdollisen avioeron jälkeen. Ero näyttäytyy eräänlaisena uhkakuvana, johon omaa asemaa peilataan. Tähän vaikuttavat sekä taloudelliset että sosiaaliset resurssit. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat morsius- tai myötäjäisrahat. Taiwanissa myötäjäisrahat ovat naisen omaisuutta, mikä parantaa naisen neuvotteluasemaa. Afrikassa puolestaan myötäjäisrahat menevät morsiamen vanhemmille ja eron sattuessa mies saa lapset, sekä morsiamen vanhemmat joutuvat palauttamaan myötäjäisrahat miehelle, joten tämä heikentää naisen neuvotteluasemaa avioliitossa. Köyhissä talouksissa on myös perheen sisällä eriarvoisuutta ja niukkojen resurssien takia naisia ja tyttölapsia diskriminoidaan kun resursseja jaetaan.
Mikroluotot ovat lisänneet naisten mahdollisuuksia taloudelliseen riippumattomuuteen kehitysmaissa. Mikroluotot kehitettiin vuonna 1983 Bangladeshissa taloustieteen professori Muhammad Yunuksen toimesta. Mikroluotot ovat pieniä lainoja ilman vakuuksia hyvin köyhille, enimmäkseen naisille. Naiset ovat lainanantajien suosiossa, koska he maksavat lainansa takaisin miehiä todennäköisemmin, tämän katsotaan johtuvan siitä, että naiset ovat vähemmän liikkuvaisia kuin miehet ja pelkäävät sanktioita miehiä enemmän. Mikroluottojen seurauksena luoton saaneen naisen työmäärä kasvoi, kun taas luoton saaneen miehen työmäärä väheni, myös naisten koulutuksen taso parani ja muu kuin maaomaisuus kasvoi. Mikroluotoissa on myös ongelmansa, rahat ovat vain osittain naisten päätäntävallassa. Luottoja myönnetään pääasiallisesti naisryhmille vakuuksien puuttuessa, mikäli lainaa ei makseta takaisin kukaan ryhmän naisista ei saa uutta lainaa. Tästä seuraavan vertaistuen on todettu vähentävän perheväkivaltaa, toisaalta on myös tuloksia jotka ovat osoittaneet väkivallan lisääntyneen. Mikroluotot lisäsivät naisten elämänlaatua, koulutusta ja statusta sekä paransi heidän kohtelua kotona ja yhteisössä. Taloustieteilijät ovat tässä yhteydessä pohtineet onko naisten aseman parantumisen taustalla mikroluoton mukana tuoma vertaisryhmä toiminut luottoa tärkeämpänä tekijänä.
Perheen taloustiede on myös eräs taloustieteen osa-alue, jossa sukupuolta on alettu analysoimaan yllämainittujen kehitystaloustieteen esimerkkien lisäksi. Tarkastellaan ensiksi neoklassista perheen mallia. Taloustieteilijät tutkivat pitkään taloudellisen ihmisen toimintaa, joka pyrki maksimoimaan vain omaa hyötyään, kunnes 1960-luvulla Gary Beckerin aloitteesta valtavirtataloustiede kiinnostui siitä kuinka naiset ja miehet käyttävät aikaansa ja varallisuuttaan perheen hyvinvoinnin maksimoimiseen. Problemaattista perheen taloustieteen ensimmäisissä malleissa oli se, että se kohteli perhettä yksimielisenä yksikkönä ja miehen ajateltiin tekevän yksinomaan perhettään hyödyntäviä päätöksiä. Käytännön esimerkit puhuvat kuitenkin tätä vastaan, esimerkiksi kun Iso-Britanniassa tehtiin kokeilu, jossa lapsilisät siirrettiin miehen tililtä naisen tilille huomattiin että sekä naisen että lasten hyvinvointi paranivat. Perheen taloustieteen yleisenä ongelmana on myös sen heteronormatiivisuus.
perjantaina, marraskuuta 13, 2009
Sivistävä ilta 12.11: Prostituutio ja seksityö Suomessa ja siitä keskustelu; seksinoston kriminalisointi, ihmiskauppa, paritus ja seksuaalisuus
Lainsäädäntö Suomessa
Vuonna 2005 Suomen hallitus esitti alustavan esityksen, että seksin osto tulisi kriminalisoida kokonaan. Hallituksen alustavassa esityksessä prostituution nähdään loukkaavan seksipalveluja tarjoavan henkilön koskemattomuutta, seksuaalista itsemääräämistä ja vapautta. Tähän esitykseen esimerkiksi SALLI (Seksialan Liitto ry) sekä Naisasialiitto Unioni ottivat kantaa. Esitys ei mennyt läpi sellaisenaan ja herätti paljon keskustelua mediassa koko ilmiöstä. 21.6.2006 Suomessa hyväksyttiin laki, jossa seksin ostaminen kiellettiin rajoitetusti. Tätä kutsutaan osittaiseksi seksin oston kriminalisoinniksi. Reilu kolme vuotta tämän lain säätämisen jälkeen on oikeusministeriössä asiasta tehty selvitys tässä kuussa, joten aihe tulee jälleen ajankohtaiseksi.
Osittainen seksin oston kriminalisointi tai rajattu asiakkuuden kriminalisointi tarkoittaa, että Suomessa seksin ostaminen on kiellettyä silloin, kun siihen liittyy paritus tai ihmiskauppa sekä alaikäiseltä ostaminen. Paritusta on jos toinen hyötyy toisen tarjoamista seksipalveluista, myös esimerkiksi asunnon järjestäminen/vuokraaminen seksipalveluita varten toiselle on kriminalisoitu samoin kuin seksityöhön houkutteleminen tai siitä markkinointi. Parituksen uhrilta ostetusta palvelusta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Sitä vastoin seksin myyminen ei ole Suomessa kiellettyä, paitsi järjestyslain vastaisesti yleisellä paikalla. Toisin sanottuna Suomessa seksityöntekijöitä tai prostituoituja koskevat rajoitukset tapahtuvat rajoittamalla ostoa sekä kadulla tapahtuvaa myyntiä ja ostoa. Tämän vuoksi prostituution kysyntä ja tarjonta tapahtuu Suomessa lähinnä Internetissä tai muiden medioiden kautta peitetarinoilla ja koodeilla.
Vuodesta 1999 alkaen ulkomaalaislain perusteella on henkilö voitu karkottaa Suomesta, mikäli hänen "perustellusta syystä epäillään myyneen tai aikoneen myydä seksuaalipalveluja". Tätä lakimuutosta perusteltiin sillä, että idästä oli tullut paljon prostituoituja sekä paritusrikollisuutta. Tämän on kuitenkin katsottu lisänneen paritusrikollisuutta juuri maahanmuuttajaseksityöläisten osalta, sillä he ovat joutuneet myös uuden järjestyslain myötä toimimaan maan alla ja parituksen alaisena, koska eivät osaa kieltä ja kulttuurin sääntöjä ja tapoja. Viime vuosina kuitenkin on esitetty että paritusrikollisuus on kääntynyt laskuun viron EU-jäsenyyden myötä, sillä käännytyspykälä ei koske EU-kansalaisia ja tällöin seksityöläiset ovat voineet toimia itsenäisemmin myös Suomessa ilman parittajaa.
Ammatinharjoittajana prostituoitu on tällä hetkellä kirjanpito- ja verovelvollinen. Suomalainen prostituoitu voi siis Suomessa toimia verot maksavana ammatinharjoittajana, mikä tarkoittaa käytännössä toiminimen perustamista. Esimerkiksi stigmatisoinnin vuoksi se on kuitenkin usein hankalaa, jonka takia ammattia harjoittaessa toimitaan peitenimillä.
Arviot prostituoitujen määrästä Suomessa vaihtelevat suuresti. Anna Kontulan Sexpolle tekemän 2005-raportin mukaan heitä on noin 8000 yhteensä, joista noin puolet ulkomaalaisia, toisten arvioiden mukaan suomalaisia prostituoituja olisi 10-15 000 ja saman verran ulkomaalaisia päälle. Toisin sanottuna tietoa Suomessa tapahtuvasta prostituutiosta on hyvin vähän ja luvut vaihtelevat. Suomessa on siis jonkin verran ulkomaalaisia prostituoituja, joihin koko ilmiö useasti siis yhdistetäänkin.
Suomessa prostituutiosta keskustellaan pääasiassa kahdella linjalla
Proprostituutio-keskustelussa nähdään seksityö työn näkökulmasta, jolloin seksiä myyvällä tulisi olla samanlaiset oikeudet kuin muillakin työntekijöillä; oikeusturva, eläke, liitto jne. Seksipalvelujen myyminen pitäisi siis tunnustaa työnä, jolloin siitä keskusteleminen ei rajoittuisi moraalikeskusteluihin siitä mikä on oikeaa tai tervettä seksuaalisuutta eikä seksityö rinnastuisi suoraan ihmiskauppaan.
Exitprostituutio taas pyrkii koko ilmiön hävittämiseen, sillä se koetaan läpeensä väkivaltaisena ja naista alistavana ongelmana, jolloin seksityöntekijöitä tulisi kannustaa irti kyseisestä työstä. Esimerkiksi Unioni käyttää termiä prostituutio, kun taas SALLI on pyrkinyt tuomaan kielenkäyttöön termiä seksityö. Kontula käyttää molempia termejä tuodakseen esiin niiden takana olevia näkökulmaeroja ja sitä, että koko ilmiöstä puhutaan prostituutiona, vaikka seksityö on hänestä osuvampi nimitys eikä kanna mukanaan esimerkiksi huorastigmaa kuten termi prostituutio tekee.
Naisasialiitto Unionin mukaan prostituutiossa nainen myy seksuaalisuuttaan miehelle. Unioni esittää prostituution naisiin kohdistuvana väkivaltana ja hyväksikäyttönä. Prostituutio rinnastuu nais- ja/tai ihmiskauppaan. SALLI näkee osan prostituutiosta olevan ns. normaalia työtä, jossa myydään palveluja. Prostituution sisällä voidaan tehdä erilaisia jaotteluja. Jaottelu "pakotettuun" ja "vapaaehtoiseen" seksityöhön on kuitenkin ongelmallinen - missä määrin työ on koskaan vapaaehtoista?
SALLI näkee myös ihmiskaupan ongelmallisena, mutta ei katso sen olevan suoraan yhteydessä prostituutioon toisin kuin Unioni. SALLIn lausunnossa ihmiskauppaa ei voida ratkaista prostituutioon kohdistuvin lainsäädännöllisin keinoin. Niissä esitetään ratkaisuksi prostituoitujen auttamista niin, että he voisivat toimia laillisesti ja saisivat sosiaalista apua. Tämä auttaisi prostituoituja tunnistamaan paremmin mahdollisuutensa ja vaihtoehdot, jolloin he eivät ajautuisi niin helposti ihmiskaupan tai parituksen uhriksi tai pakkoprostituutioon. SALLIn pj. Johanna Sirkiä esittää, että prostituutio voidaan nähdä myös tietoisena ja harkittuna tekona, jolloin sitä ei voida rinnastaa ihmiskauppaan. Myös Kontula esittää, että seksityön kautta nainen voi rikkoa konventionaalista tapaa ymmärtää seksuaalisuus ja saada jonkinlaista autonomista tilaa seksityön kautta, kun seksityöläisen asema turvataan. Kontula yhdistää seksityön osaltaan työn prekarisoitumisesta käytyyn keskusteluun, jossa prekaariasemalle pyritään rakentamaan autonomian ja vastarinnan paikka, jonka kautta pätkätöitä ja "paskaduunia" tekevien työläisten mahdollisuudet parempiin työehtoihin ja -oloihin mahdollistuisivat.
Tekemällä naisista uhreja Unioni toistaa käsitystä, jonka mukaan mies on automaattisesti dominoiva ja aktiivinen osapuoli myös seksuaalisuuden suhteen. Unionin lausunnoissa uhritetaan prostituoitu. Samalla niissä toistuu Maria Lohikosken kritisoima malli, jossa suhteet järjestyvät "yhdensuuntaisena patriarkaalisiin rakenteisiin perustuvana". Mallissa ei oteta huomioon prostituoidun ja ostajan välistä vuorovaikutteista suhdetta. Mallissa prostituutio ilmiönä vähenee ikään kuin kausaalisesti vain, jos ostajan mahdollisuuksia kontrolloidaan ja rajoitetaan. Tällöin uhrittamalla prostituoitu toistetaan asetelmaa, jossa nainen nähdään rajoitettavan toiminnan eli oston kohteena eikä toimijana tai jopa autonomisena toimijana kuten Kontula pyrkii osan prostituutiosta näkemään.
Lohikosken mukaan myös miehet voivat olla kulttuuristen rakenteiden uhreja, jos miehen rooli seksuaalisesti aktiivisena konstituoidaan. Seksipalveluja ostanut mies voi kokea osansa passiivisemmaksi ottamalla toisenlaisen roolin kuin yleisesti mieheltä odotetaan ja näin toimia toisin. Lohikoski näkee prostituution tai seksityön mahdollistavan erilaisia rooleja, jos molemmat nähdään toimijoina eikä uhreina viktimisaatio-diskurssissa.
Prostituutiosta keskustellaan ja itä lähestytään siis eri tavoin ja eri käsittein, jolloin nämä tahot eivät oikeastaan keskustele keskenään.
Kontulan väitöskirja (2008) tekee uusia keskustelunavauksia Suomessa käytyyn prostituutiokeskusteluun. Hän pyrkii välttämään ilmiön tutkimiseen liittyvän patologisoinnin, medikalisoinnin ja uhrittamisen näkökulmat ja avaamaan myös niihin liittyviä ennakko-oletuksia. Kontulan voidaan siis sanoa pyrkivän myös työn näkökulman avaamisen kautta keskittymään siihen mikä rajoittaa seksityöstä keskustelua; koko keskustelua vaivaa huorastigma, joka rajoittaa myös tiedonsaantia itse ilmiöstä. Huonoimmassa asemassa olevat seksityöläiset eivät kovinkaan helposti saa omaa ääntänsä kuuluviin häpeän ja stigman alta. Huorastigman lisäksi ihmiskauppa ja törkeä parittaminen saattavat estää huono-osaisten seksipalvelujen myyjien kuulemisen. Kuitenkin Kontulan väitöskirjassa hahmottuu sellaista osaa prostituutiokeskustelusta, joka on aikaisemmin ollut lähes vaiettu ja antaa näin äänen myös itse toimijoille ja mahdollisuuden nähdä ylipäänsä seksityöntekijä toimijana.
Ketkä Suomessa tekevät seksityötä, kuka seksipalveluja käyttää ja kuinka ja liittyykö se aina rajat ylittävään ihmiskauppaan johon monet eri naisjärjestöt sen yhdistävät? Voidaanko prostituutiosta keskustella ilman että sorrutaan moralistisiin näkemyksiin naisten tai miesten seksuaalikäyttäytymisestä? Entä mitä ovat seksuaaliset normit ja kuinka niitä voidaan rikkoa Suomessa, jossa Kontulan mukaan seksuaalisuudesta puhuttaessa vallitsee edelleen erittäin moralistinen kristillinen sävy, johon Kontulan työ otsikkoa myöten osaksi ottakaakin kantaa?
"Pitkän kristillisen historian kuluessa yhteiskunta jakautui sukupuolimoraaliltaan kolmeen ryhmään: miehiin, naisiin ja epänaisiin, joita kutsuttiin huoriksi. Huorat olivat kaikkea sitä, mitä Neitsyt Maria ei ollut."
---
Ylläolevan tekstin taustamateriaalina on käytetty lähinnä Naisasialiitto Unionin, Seksialojen Liiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausuntoja, Anna Kontulan vuonna 2008 Like-kustantamon julkaisemaa väitöskirjaa Punainen Eksodus ja Maria Lohikosken asiantuntijalausuntoa lakivaliokunnalle hallituksen esityksen HE 221/2005 vp johdosta. Tekstiin on myös tehty muokkauksia 16.11 Anna Kontulan tekemien korjausten pohjalta.
Vuonna 2005 Suomen hallitus esitti alustavan esityksen, että seksin osto tulisi kriminalisoida kokonaan. Hallituksen alustavassa esityksessä prostituution nähdään loukkaavan seksipalveluja tarjoavan henkilön koskemattomuutta, seksuaalista itsemääräämistä ja vapautta. Tähän esitykseen esimerkiksi SALLI (Seksialan Liitto ry) sekä Naisasialiitto Unioni ottivat kantaa. Esitys ei mennyt läpi sellaisenaan ja herätti paljon keskustelua mediassa koko ilmiöstä. 21.6.2006 Suomessa hyväksyttiin laki, jossa seksin ostaminen kiellettiin rajoitetusti. Tätä kutsutaan osittaiseksi seksin oston kriminalisoinniksi. Reilu kolme vuotta tämän lain säätämisen jälkeen on oikeusministeriössä asiasta tehty selvitys tässä kuussa, joten aihe tulee jälleen ajankohtaiseksi.
Osittainen seksin oston kriminalisointi tai rajattu asiakkuuden kriminalisointi tarkoittaa, että Suomessa seksin ostaminen on kiellettyä silloin, kun siihen liittyy paritus tai ihmiskauppa sekä alaikäiseltä ostaminen. Paritusta on jos toinen hyötyy toisen tarjoamista seksipalveluista, myös esimerkiksi asunnon järjestäminen/vuokraaminen seksipalveluita varten toiselle on kriminalisoitu samoin kuin seksityöhön houkutteleminen tai siitä markkinointi. Parituksen uhrilta ostetusta palvelusta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Sitä vastoin seksin myyminen ei ole Suomessa kiellettyä, paitsi järjestyslain vastaisesti yleisellä paikalla. Toisin sanottuna Suomessa seksityöntekijöitä tai prostituoituja koskevat rajoitukset tapahtuvat rajoittamalla ostoa sekä kadulla tapahtuvaa myyntiä ja ostoa. Tämän vuoksi prostituution kysyntä ja tarjonta tapahtuu Suomessa lähinnä Internetissä tai muiden medioiden kautta peitetarinoilla ja koodeilla.
Vuodesta 1999 alkaen ulkomaalaislain perusteella on henkilö voitu karkottaa Suomesta, mikäli hänen "perustellusta syystä epäillään myyneen tai aikoneen myydä seksuaalipalveluja". Tätä lakimuutosta perusteltiin sillä, että idästä oli tullut paljon prostituoituja sekä paritusrikollisuutta. Tämän on kuitenkin katsottu lisänneen paritusrikollisuutta juuri maahanmuuttajaseksityöläisten osalta, sillä he ovat joutuneet myös uuden järjestyslain myötä toimimaan maan alla ja parituksen alaisena, koska eivät osaa kieltä ja kulttuurin sääntöjä ja tapoja. Viime vuosina kuitenkin on esitetty että paritusrikollisuus on kääntynyt laskuun viron EU-jäsenyyden myötä, sillä käännytyspykälä ei koske EU-kansalaisia ja tällöin seksityöläiset ovat voineet toimia itsenäisemmin myös Suomessa ilman parittajaa.
Ammatinharjoittajana prostituoitu on tällä hetkellä kirjanpito- ja verovelvollinen. Suomalainen prostituoitu voi siis Suomessa toimia verot maksavana ammatinharjoittajana, mikä tarkoittaa käytännössä toiminimen perustamista. Esimerkiksi stigmatisoinnin vuoksi se on kuitenkin usein hankalaa, jonka takia ammattia harjoittaessa toimitaan peitenimillä.
Arviot prostituoitujen määrästä Suomessa vaihtelevat suuresti. Anna Kontulan Sexpolle tekemän 2005-raportin mukaan heitä on noin 8000 yhteensä, joista noin puolet ulkomaalaisia, toisten arvioiden mukaan suomalaisia prostituoituja olisi 10-15 000 ja saman verran ulkomaalaisia päälle. Toisin sanottuna tietoa Suomessa tapahtuvasta prostituutiosta on hyvin vähän ja luvut vaihtelevat. Suomessa on siis jonkin verran ulkomaalaisia prostituoituja, joihin koko ilmiö useasti siis yhdistetäänkin.
Suomessa prostituutiosta keskustellaan pääasiassa kahdella linjalla
Proprostituutio-keskustelussa nähdään seksityö työn näkökulmasta, jolloin seksiä myyvällä tulisi olla samanlaiset oikeudet kuin muillakin työntekijöillä; oikeusturva, eläke, liitto jne. Seksipalvelujen myyminen pitäisi siis tunnustaa työnä, jolloin siitä keskusteleminen ei rajoittuisi moraalikeskusteluihin siitä mikä on oikeaa tai tervettä seksuaalisuutta eikä seksityö rinnastuisi suoraan ihmiskauppaan.
Exitprostituutio taas pyrkii koko ilmiön hävittämiseen, sillä se koetaan läpeensä väkivaltaisena ja naista alistavana ongelmana, jolloin seksityöntekijöitä tulisi kannustaa irti kyseisestä työstä. Esimerkiksi Unioni käyttää termiä prostituutio, kun taas SALLI on pyrkinyt tuomaan kielenkäyttöön termiä seksityö. Kontula käyttää molempia termejä tuodakseen esiin niiden takana olevia näkökulmaeroja ja sitä, että koko ilmiöstä puhutaan prostituutiona, vaikka seksityö on hänestä osuvampi nimitys eikä kanna mukanaan esimerkiksi huorastigmaa kuten termi prostituutio tekee.
Naisasialiitto Unionin mukaan prostituutiossa nainen myy seksuaalisuuttaan miehelle. Unioni esittää prostituution naisiin kohdistuvana väkivaltana ja hyväksikäyttönä. Prostituutio rinnastuu nais- ja/tai ihmiskauppaan. SALLI näkee osan prostituutiosta olevan ns. normaalia työtä, jossa myydään palveluja. Prostituution sisällä voidaan tehdä erilaisia jaotteluja. Jaottelu "pakotettuun" ja "vapaaehtoiseen" seksityöhön on kuitenkin ongelmallinen - missä määrin työ on koskaan vapaaehtoista?
SALLI näkee myös ihmiskaupan ongelmallisena, mutta ei katso sen olevan suoraan yhteydessä prostituutioon toisin kuin Unioni. SALLIn lausunnossa ihmiskauppaa ei voida ratkaista prostituutioon kohdistuvin lainsäädännöllisin keinoin. Niissä esitetään ratkaisuksi prostituoitujen auttamista niin, että he voisivat toimia laillisesti ja saisivat sosiaalista apua. Tämä auttaisi prostituoituja tunnistamaan paremmin mahdollisuutensa ja vaihtoehdot, jolloin he eivät ajautuisi niin helposti ihmiskaupan tai parituksen uhriksi tai pakkoprostituutioon. SALLIn pj. Johanna Sirkiä esittää, että prostituutio voidaan nähdä myös tietoisena ja harkittuna tekona, jolloin sitä ei voida rinnastaa ihmiskauppaan. Myös Kontula esittää, että seksityön kautta nainen voi rikkoa konventionaalista tapaa ymmärtää seksuaalisuus ja saada jonkinlaista autonomista tilaa seksityön kautta, kun seksityöläisen asema turvataan. Kontula yhdistää seksityön osaltaan työn prekarisoitumisesta käytyyn keskusteluun, jossa prekaariasemalle pyritään rakentamaan autonomian ja vastarinnan paikka, jonka kautta pätkätöitä ja "paskaduunia" tekevien työläisten mahdollisuudet parempiin työehtoihin ja -oloihin mahdollistuisivat.
Tekemällä naisista uhreja Unioni toistaa käsitystä, jonka mukaan mies on automaattisesti dominoiva ja aktiivinen osapuoli myös seksuaalisuuden suhteen. Unionin lausunnoissa uhritetaan prostituoitu. Samalla niissä toistuu Maria Lohikosken kritisoima malli, jossa suhteet järjestyvät "yhdensuuntaisena patriarkaalisiin rakenteisiin perustuvana". Mallissa ei oteta huomioon prostituoidun ja ostajan välistä vuorovaikutteista suhdetta. Mallissa prostituutio ilmiönä vähenee ikään kuin kausaalisesti vain, jos ostajan mahdollisuuksia kontrolloidaan ja rajoitetaan. Tällöin uhrittamalla prostituoitu toistetaan asetelmaa, jossa nainen nähdään rajoitettavan toiminnan eli oston kohteena eikä toimijana tai jopa autonomisena toimijana kuten Kontula pyrkii osan prostituutiosta näkemään.
Lohikosken mukaan myös miehet voivat olla kulttuuristen rakenteiden uhreja, jos miehen rooli seksuaalisesti aktiivisena konstituoidaan. Seksipalveluja ostanut mies voi kokea osansa passiivisemmaksi ottamalla toisenlaisen roolin kuin yleisesti mieheltä odotetaan ja näin toimia toisin. Lohikoski näkee prostituution tai seksityön mahdollistavan erilaisia rooleja, jos molemmat nähdään toimijoina eikä uhreina viktimisaatio-diskurssissa.
Prostituutiosta keskustellaan ja itä lähestytään siis eri tavoin ja eri käsittein, jolloin nämä tahot eivät oikeastaan keskustele keskenään.
Kontulan väitöskirja (2008) tekee uusia keskustelunavauksia Suomessa käytyyn prostituutiokeskusteluun. Hän pyrkii välttämään ilmiön tutkimiseen liittyvän patologisoinnin, medikalisoinnin ja uhrittamisen näkökulmat ja avaamaan myös niihin liittyviä ennakko-oletuksia. Kontulan voidaan siis sanoa pyrkivän myös työn näkökulman avaamisen kautta keskittymään siihen mikä rajoittaa seksityöstä keskustelua; koko keskustelua vaivaa huorastigma, joka rajoittaa myös tiedonsaantia itse ilmiöstä. Huonoimmassa asemassa olevat seksityöläiset eivät kovinkaan helposti saa omaa ääntänsä kuuluviin häpeän ja stigman alta. Huorastigman lisäksi ihmiskauppa ja törkeä parittaminen saattavat estää huono-osaisten seksipalvelujen myyjien kuulemisen. Kuitenkin Kontulan väitöskirjassa hahmottuu sellaista osaa prostituutiokeskustelusta, joka on aikaisemmin ollut lähes vaiettu ja antaa näin äänen myös itse toimijoille ja mahdollisuuden nähdä ylipäänsä seksityöntekijä toimijana.
Ketkä Suomessa tekevät seksityötä, kuka seksipalveluja käyttää ja kuinka ja liittyykö se aina rajat ylittävään ihmiskauppaan johon monet eri naisjärjestöt sen yhdistävät? Voidaanko prostituutiosta keskustella ilman että sorrutaan moralistisiin näkemyksiin naisten tai miesten seksuaalikäyttäytymisestä? Entä mitä ovat seksuaaliset normit ja kuinka niitä voidaan rikkoa Suomessa, jossa Kontulan mukaan seksuaalisuudesta puhuttaessa vallitsee edelleen erittäin moralistinen kristillinen sävy, johon Kontulan työ otsikkoa myöten osaksi ottakaakin kantaa?
"Pitkän kristillisen historian kuluessa yhteiskunta jakautui sukupuolimoraaliltaan kolmeen ryhmään: miehiin, naisiin ja epänaisiin, joita kutsuttiin huoriksi. Huorat olivat kaikkea sitä, mitä Neitsyt Maria ei ollut."
---
Ylläolevan tekstin taustamateriaalina on käytetty lähinnä Naisasialiitto Unionin, Seksialojen Liiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausuntoja, Anna Kontulan vuonna 2008 Like-kustantamon julkaisemaa väitöskirjaa Punainen Eksodus ja Maria Lohikosken asiantuntijalausuntoa lakivaliokunnalle hallituksen esityksen HE 221/2005 vp johdosta. Tekstiin on myös tehty muokkauksia 16.11 Anna Kontulan tekemien korjausten pohjalta.
maanantaina, marraskuuta 02, 2009
Sivistävä ilta 29.10: Feministinen radikaaliterapia
Syysillan hämärtyessä kymmenisen naista ja miestä kerääntyi Hemingway'sin hissimusiikin ja tekotakan äärelle. Hienoisen järjestäytymissäätämisen jälkeen esittelimme itsemme radikaaliterapian mallilla lyhyellä esittely- ja fiiliskierroksella.
Feministinen radikaaliterapia (FRT) ei ole saanut nimeään radikaalifeminismistä, vaan sen juuret ovat radikaaliterapiassa. FRT on ryhmäterapiaa, jossa 6-8 naista kokoontuvat 2-3 tunniksi kerrallaan. Psykoterapian viitekehyksessä radikaaliksi sen tekee se, ettei terapiassa ole varsinaista terapeuttia läsnä. FRT:n toimintamuoto on ryhmädynamiikkaan ja ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen perustuvaa, toiminnallista, avoimeen ja toista kunnioittavaan ilmaisuun pyrkivää.
Feminististä siitä tekee se, että keskiössä on naisten voimaannuttaminen, oman äänen, tunteiden, halujen ja toiveiden löytäminen, tunnistaminen, sekä niiden toteuttaminen. Perinteisessä, stereotyyppisessä naisen roolissa usein vastuurationaalisuudeksi nimetyt odotukset toisten huomioimisesta voivat joskus olla voimakkaita ja estää naista toteuttamasta itseään ilman ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää, tunnistamista tai kannustamista. Turvallisessa, tarkkarajaisessa ja säännöllisesti tapaavassa ryhmässä opetellaan vuorovaikutuksessa kaikkien omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisua. Tunteita pyritään ilmaisemaan toisia ryhmäläisiä ja koko ryhmää kohtaan, jotta niitä osattaisiin toteuttaa sitten myös ulkopuolisessa todellisuudessa.
Taustaa FRT:lle löytyy psykoterapian ohella feminismistä. Henkilökohtaisten kokemusten yhdistäminen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin voi vapauttamisen ja voimaannuttamisen kautta mahdollistaa yksilöitä myös osallistumaan yhteiskunnan rakentamis- ja purkamisprosesseihin. Henkilökohtainen on poliittista, eikä naisten tule vain valittaa ja syytellä patriarkaattia syrjivästä ja naisia väheksyvästä asenteista ja käytännöistä, vaan vapautua niistä toimimaan aktiivisena subjektina. Tätä kautta kenties voimaantuneet naiset pystyisivät myös muuttamaan vallitsevia olosuhteita, tai ainakin tuomaan esiin toisenlaista näkökulmaa.
FRT:n ihmiskäsitys pyrkii purkamaan dikotomiaa "sairaan" ja "terveen" ihmisen väliltä. Tärkeintä ei ole ihmisen sopeuttaminen vallitsevien vaatimusten mukaiseksi - tarkemmin sanottuna, naista ei haluta pakottaa sopeutumaan vallitseviin naisstereotypioihin.
Ryhmän kokoontumista säätelevät tarkat säännöt. Säännöillä pyritään luomaan tasavertaisuutta, luottamusta ja turvallisuutta ryhmäläisten kesken. Itse terapian menetelmiä ovat kierrokset, joilla käsitellään esimerkiksi tunteita, vuorovaikutusta ja ihmissuhteita omista lähtökohdista käsin. Yleistämistä, arviointia ja neuvontaa ei toisten asioita kohtaan sallita, ainoastaan tukemista ja omien kokemusten vertailua suhteessa toisen kokemuksiin. Esiin nousevat henkilökohtaiset kokemukset nostetaan yhteiskunnalliselle, yleiselle tasolle omalla kierroksellaan.
Ryhmässä ei pitäisi olla auktoriteetteja eikä ensimmäisten 12 kerran jälkeen myöskään neuvonantajaa. Silti käytännössä retorisilla keinoilla ja ryhmädynamiikalla voi ryhmistä muotoutua hyvin erilaisia eri osallistujille.
Illan aikana pohdimme terapiakulttuuria yleisemminkin, muun muassa seuraavia asioita (jos jokin näistä kirvoittaa sinut kirjoittamaan jotain, lahetä se osoitteeseen nastary@gmail.com!):
Pahoin- ja hyvinvointia, kuka ja mikä määrittää, kuinka voidaan huonosti, milloin hyvin, missä sairaan ja terveen ihmisen raja menee? Jos terapiassa "parannutaan" tai "eheydytään", mistä pisteestä mihin silloin kuljetaan?
Minkälaisia ihmiskäsityksiä eri terapioiden ja menetelmien takana on? Millaisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sieltä löytyy?
Onko nykyajan "terapiavillityksistä" ja "oman autenttisen itsensä löytämisestä" tullut bisnestä? Kertooko nykyisen terapiakulttuurin muotoutuminen itsensä etsimisen ja kehittämisen ideaalina jotain myös kulttuurin feminisoitumisesta? Koskeeko postmodernia ihmisihannetta vaateet olla alituiseen keskeneräinen, itseensä keskittyvä kehittäjä? Mikä taho hyötyy itseään kehittävistä ihmisistä, palveleeko se vain kulutusmarkkinoita identiteetin etsintä eri kulutusidentiteettien kautta, entä työmarkkinoita tai politiikkaa?
Seuraavissa linkeissä lisää luettavaa FRT:stä.
Feministinen radikaaliterapia (FRT) ei ole saanut nimeään radikaalifeminismistä, vaan sen juuret ovat radikaaliterapiassa. FRT on ryhmäterapiaa, jossa 6-8 naista kokoontuvat 2-3 tunniksi kerrallaan. Psykoterapian viitekehyksessä radikaaliksi sen tekee se, ettei terapiassa ole varsinaista terapeuttia läsnä. FRT:n toimintamuoto on ryhmädynamiikkaan ja ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen perustuvaa, toiminnallista, avoimeen ja toista kunnioittavaan ilmaisuun pyrkivää.
Feminististä siitä tekee se, että keskiössä on naisten voimaannuttaminen, oman äänen, tunteiden, halujen ja toiveiden löytäminen, tunnistaminen, sekä niiden toteuttaminen. Perinteisessä, stereotyyppisessä naisen roolissa usein vastuurationaalisuudeksi nimetyt odotukset toisten huomioimisesta voivat joskus olla voimakkaita ja estää naista toteuttamasta itseään ilman ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää, tunnistamista tai kannustamista. Turvallisessa, tarkkarajaisessa ja säännöllisesti tapaavassa ryhmässä opetellaan vuorovaikutuksessa kaikkien omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisua. Tunteita pyritään ilmaisemaan toisia ryhmäläisiä ja koko ryhmää kohtaan, jotta niitä osattaisiin toteuttaa sitten myös ulkopuolisessa todellisuudessa.
Taustaa FRT:lle löytyy psykoterapian ohella feminismistä. Henkilökohtaisten kokemusten yhdistäminen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin voi vapauttamisen ja voimaannuttamisen kautta mahdollistaa yksilöitä myös osallistumaan yhteiskunnan rakentamis- ja purkamisprosesseihin. Henkilökohtainen on poliittista, eikä naisten tule vain valittaa ja syytellä patriarkaattia syrjivästä ja naisia väheksyvästä asenteista ja käytännöistä, vaan vapautua niistä toimimaan aktiivisena subjektina. Tätä kautta kenties voimaantuneet naiset pystyisivät myös muuttamaan vallitsevia olosuhteita, tai ainakin tuomaan esiin toisenlaista näkökulmaa.
FRT:n ihmiskäsitys pyrkii purkamaan dikotomiaa "sairaan" ja "terveen" ihmisen väliltä. Tärkeintä ei ole ihmisen sopeuttaminen vallitsevien vaatimusten mukaiseksi - tarkemmin sanottuna, naista ei haluta pakottaa sopeutumaan vallitseviin naisstereotypioihin.
Ryhmän kokoontumista säätelevät tarkat säännöt. Säännöillä pyritään luomaan tasavertaisuutta, luottamusta ja turvallisuutta ryhmäläisten kesken. Itse terapian menetelmiä ovat kierrokset, joilla käsitellään esimerkiksi tunteita, vuorovaikutusta ja ihmissuhteita omista lähtökohdista käsin. Yleistämistä, arviointia ja neuvontaa ei toisten asioita kohtaan sallita, ainoastaan tukemista ja omien kokemusten vertailua suhteessa toisen kokemuksiin. Esiin nousevat henkilökohtaiset kokemukset nostetaan yhteiskunnalliselle, yleiselle tasolle omalla kierroksellaan.
Ryhmässä ei pitäisi olla auktoriteetteja eikä ensimmäisten 12 kerran jälkeen myöskään neuvonantajaa. Silti käytännössä retorisilla keinoilla ja ryhmädynamiikalla voi ryhmistä muotoutua hyvin erilaisia eri osallistujille.
Illan aikana pohdimme terapiakulttuuria yleisemminkin, muun muassa seuraavia asioita (jos jokin näistä kirvoittaa sinut kirjoittamaan jotain, lahetä se osoitteeseen nastary@gmail.com!):
Pahoin- ja hyvinvointia, kuka ja mikä määrittää, kuinka voidaan huonosti, milloin hyvin, missä sairaan ja terveen ihmisen raja menee? Jos terapiassa "parannutaan" tai "eheydytään", mistä pisteestä mihin silloin kuljetaan?
Minkälaisia ihmiskäsityksiä eri terapioiden ja menetelmien takana on? Millaisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sieltä löytyy?
Onko nykyajan "terapiavillityksistä" ja "oman autenttisen itsensä löytämisestä" tullut bisnestä? Kertooko nykyisen terapiakulttuurin muotoutuminen itsensä etsimisen ja kehittämisen ideaalina jotain myös kulttuurin feminisoitumisesta? Koskeeko postmodernia ihmisihannetta vaateet olla alituiseen keskeneräinen, itseensä keskittyvä kehittäjä? Mikä taho hyötyy itseään kehittävistä ihmisistä, palveleeko se vain kulutusmarkkinoita identiteetin etsintä eri kulutusidentiteettien kautta, entä työmarkkinoita tai politiikkaa?
Seuraavissa linkeissä lisää luettavaa FRT:stä.
- Satu Hintikan haastattelu Raijakoo-nettilehdessä sekä Hintikan sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma Feministinen radikaaliterapia itsehoitomenetelmänä ja naisen identiteetin tukijana
Irmeli Laitisen, feministisen ryhmäterapian kehittäjän, haastattelu Voima-lehdessä ja Laitisen sosiaalipolitiikan väitöskirja Depression in/by/for women
tiistaina, lokakuuta 20, 2009
Sivistävän illan satoa feministisistä julkaisuista
Seuraavat suomalaiset, suomenkieliset julkaisut nousivat esille illan keskustelussa ja löytyivät nopeasti Internetistä hakemalla. Se ei tarkoita sitä, että nämä olisivat ainoat, saati jotenkin parhaimmat, julkaisut. Jos haluat esittää korjauksia tai ehdotuksia, ota yhteyttä osoitteeseen nastary@gmail.com. Tässä kuitenkin muutama tutustuttava linkki niille, joita asia kiehtoo:
Tulva-lehteä julkaisee Naisasialiitto Unioni.
Poliittisista naisjärjestöistä Demarinaiset julkaisee Dooris-lehteä, "feministeille, kaappifeministeille, profeministeille, liberaalifeministeille, ekofeministeille, radikaalifeministeille, anarkofeministeille, naisille, miehille, transsukupuolisille, tuleville feministeille - eli aivan kaikille." Myös muut poliittisten puolueiden naisjärjestöt julkaisevat lehtiä (Kokoomus Suomen naista, Keskusta Avain-lehteä ja Vasemmistoliitto Pippuria), mutta yksikään näistä ei suoranaisesti julistaudu "feministiseksi" julkaisuksi.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää laajassa mielessä tasa-arvoasioihin keskittyvää Tasa-arvo -lehteä.
Internetissä ilmestyy "kierofeministiseksi julkaisuksi" itseään tituleeraava Kettu-lehti.
Monien eri tekijöiden feminististä sarjakuvaa löytää osoitteesta www.narttu.net.
Tampereen ylisopiston nais- ja miestutkimuksen ainejärjestö julkaisee Elämys ja analyysi -lehteä, joka koostuu opiskelijoiden kirjoituksista.
Pienlehtiä eli zinejä ilmestyy sitä mukaa kun joku niitä aina tekee, ja kattavaa listaa Suomessa ilmestyvistä pienlehdistä on hankala saada tai tehdä. Zinejen idea ja voima piilee siinä, että kuka tahansa voi tehdä niitä, kun vaan hommaan ryhtyy. Näin tee se itse -asenne ja feminismi kietoutuvat mielenkiintoisesti yhteen. Reija ystävällisesti vinkkasi muutamasta artikkelista, jotka asiaa liippaavat:
- Piano, Doreen (2002) Congregating Women: Reading 3rd Wave Feminist Practices in Subcultural Production.
http://www.rhizomes.net/issue4/piano.html
Piano, Doreen (2003) Resisting Subjects: DIY Feminism and the Politics of Style in Subcultural Production.
Teoksessa Muggleton, David & Weinzierl, Rupert (eds.) The Post-Subcultures Reader. New York: Berg.
Schilt, Kristen: "I'll Resist with Every Inch and Every Breath": Girls and Zine Making as a Form of Resistance.
Youth & Society, 2003; 35; 71.
Kearney, Mary Celeste (2006) Girls Make Media. New York: Routledge.
Tasker, Yvonne & Negra, Diane (eds.) (2007) Interrogating Postfeminism. Gender and the Politics of Popular Culture. Durham: Duke University Press.
Yhden pienlehden löytää täältä: http://www.myspace.com/kujelehti
Mielenkiintoisia linkkejä löytää myös osoitteesta http://www.minna.fi/minna/media/linkit.htm
Blogien maailma on loputon, ja niihin voi jokainen uppoutua löytämällä ensin yhden ja sitä kautta toisen blogin.
Toivottavasti näistä oli jollekin iloa ja apua!
maanantaina, lokakuuta 05, 2009
Sivistävä ilta 15.10 - feminististen julkaisujen tila Suomessa?
Syksyn toisessa sivistävässä illassa aiheena feministiset julkaisut Suomessa.
Onko niitä muita kuin Tulva?
Entäpä verkkojulkaisuja, radio- tai tv-ohjelmia?
Seuraatko itse jotain (feminististä) mediaa, vaikkapa blogia?
Tiedätkö jonkun feministisen pienlehden?
Tekeekö joku tällä hetkellä erinomaista feminististä sarjakuvaa?
Oletko jäänyt koukkuun seuraamaan jotain ulkomaalaista feminististä julkaisua, jollaista toivoisit Suomeenkin?
Millaiselle julkaisulle mielestäsi olisi tarvetta?
Ja lopuksi: Olisitko ehkä valmis itse osallistumaan jonkinlaisen julkaisun tekoon?
Tuo itsesi ja tietämyksesi paikalle torstaina 15.10 Hemingway'siin kl 19 alkaen. Jos itselläsi on jotain julkaisuja, tuo ne ihmeessä paikalle, tai esimerkiksi internet-portaalien osoitteita, kootaan niistä vaikka kattava lista kaikkien muidenkin käyttöön.
Tervetuloa paikalle uudet ja vanhat kävijät, pääaineesta ja opintopistemäärästä välittämättä!
Onko niitä muita kuin Tulva?
Entäpä verkkojulkaisuja, radio- tai tv-ohjelmia?
Seuraatko itse jotain (feminististä) mediaa, vaikkapa blogia?
Tiedätkö jonkun feministisen pienlehden?
Tekeekö joku tällä hetkellä erinomaista feminististä sarjakuvaa?
Oletko jäänyt koukkuun seuraamaan jotain ulkomaalaista feminististä julkaisua, jollaista toivoisit Suomeenkin?
Millaiselle julkaisulle mielestäsi olisi tarvetta?
Ja lopuksi: Olisitko ehkä valmis itse osallistumaan jonkinlaisen julkaisun tekoon?
Tuo itsesi ja tietämyksesi paikalle torstaina 15.10 Hemingway'siin kl 19 alkaen. Jos itselläsi on jotain julkaisuja, tuo ne ihmeessä paikalle, tai esimerkiksi internet-portaalien osoitteita, kootaan niistä vaikka kattava lista kaikkien muidenkin käyttöön.
Tervetuloa paikalle uudet ja vanhat kävijät, pääaineesta ja opintopistemäärästä välittämättä!
tiistaina, syyskuuta 22, 2009
Sivistävät illat käyntiin taas lokakuussa
Terve naiseen ja mieheen,
Nastan jo vähintäänkin legendaarisiksi käyneet Sivistävät illat käynnistelevät itsensä taas lokakuun alussa. Tervetuloa sivistämään ja sivistymään aina parillisten viikkojen torstai-iltana klo 19 eteenpäin Kauppakadun Hemingway'siin, paitsi poikkeuksellisesti ensimmäinen kerta, joka on jo keskiviikkona 30.9. Seuraavat kerrat ovat 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. Laita tulevat tapaamiset kalenteriin jo nyt, ettet ole väärässä paikassa väärään aikaan!
Sivistävissä illoissa on tarkoitus kerääntyä saman pöydän ääreen oppimaan keskustelua ja kuuntelua, vaihtamaan ajatuksia ja mielipiteitä ja tapaamaan muita ihmisiä. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita pääaineesta, aikaisemmasta osallistumisesta tai opintopistemäärästä välittämättä. Pienimuotoisen alustuksen pohjalta keskustellaan milloin mistäkin aiheesta sukupuolinäkökulmasta käsin. Jos olet kiinnostunut keskusteluttamaan ihmisiä aiheesta, joiden kirjo on valtava (opintoihisi liittyvä asia, viime aikoina mietityttänyt ilmiö, henkilö, lukemasi kirja, näkemäsi elokuva, oppimasi asia, tai jotain ihan muuta), ota yhteyttä Nastan porukkaan.
Ensi viikon keskustelua johdattelee eteenpäin mm kysymykset siitä, millaista on naistutkimuksen opiskelujen jälkeen tehdä naistutkimuksellista työtä (eli siis kyllä, tältäkin alalta voi työllistyä, ja vielä kesken opintojen - tule tapaamaan ilmielävää esimerkkiä!), mistä siinä suvauksessa oikein on kyse jne. Tervetuloa paikalle, Hemingway'sissa nähdään!
Nastan jo vähintäänkin legendaarisiksi käyneet Sivistävät illat käynnistelevät itsensä taas lokakuun alussa. Tervetuloa sivistämään ja sivistymään aina parillisten viikkojen torstai-iltana klo 19 eteenpäin Kauppakadun Hemingway'siin, paitsi poikkeuksellisesti ensimmäinen kerta, joka on jo keskiviikkona 30.9. Seuraavat kerrat ovat 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. Laita tulevat tapaamiset kalenteriin jo nyt, ettet ole väärässä paikassa väärään aikaan!
Sivistävissä illoissa on tarkoitus kerääntyä saman pöydän ääreen oppimaan keskustelua ja kuuntelua, vaihtamaan ajatuksia ja mielipiteitä ja tapaamaan muita ihmisiä. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita pääaineesta, aikaisemmasta osallistumisesta tai opintopistemäärästä välittämättä. Pienimuotoisen alustuksen pohjalta keskustellaan milloin mistäkin aiheesta sukupuolinäkökulmasta käsin. Jos olet kiinnostunut keskusteluttamaan ihmisiä aiheesta, joiden kirjo on valtava (opintoihisi liittyvä asia, viime aikoina mietityttänyt ilmiö, henkilö, lukemasi kirja, näkemäsi elokuva, oppimasi asia, tai jotain ihan muuta), ota yhteyttä Nastan porukkaan.
Ensi viikon keskustelua johdattelee eteenpäin mm kysymykset siitä, millaista on naistutkimuksen opiskelujen jälkeen tehdä naistutkimuksellista työtä (eli siis kyllä, tältäkin alalta voi työllistyä, ja vielä kesken opintojen - tule tapaamaan ilmielävää esimerkkiä!), mistä siinä suvauksessa oikein on kyse jne. Tervetuloa paikalle, Hemingway'sissa nähdään!
perjantaina, huhtikuuta 24, 2009
Kevään viimeinen sivistävä ilta 29.4
Nastan järjestämässä tämän kevään viimeisessä sivistävässä illassa aiheena
Vapaita suhteita, seurustelua, itsellistä elämää vai romanttista rakkautta?
Minkälaisissa suhteissa/suhteessa sinä haluaisit elää? Ihmissuhteet eivät rakennu tyhjiössä, vaan aina tietyssä ajassa, siinä vallalla olevien käsitysten, puhetapojen ja käytäntöjen kehyksessä. Annukka Lahti alustaa tutkimussuunnitelmansa pohjalta aikamme parisuhteisiin liitetyistä käsityksistä ja erityisesti ei-heteroseksuaalisista suhteista tässä kehyksessä. Tule keskustelemaan omista käsityksistäsi, peloistasi ja toiveistasi seurusteluun, romanttiseen rakkauteen ja muihin ihmissuhteisiin liittyen.
Tervetuloa! Kauppakadun Hemingway'sissa keskiviikkona 29.4 klo 18 alkaen. Tuo kaveri jos et tahdo tulla yksin. Opintopistemäärällä tai pääaineella ei ole väliä, olet tervetullut!
Vapaita suhteita, seurustelua, itsellistä elämää vai romanttista rakkautta?
Minkälaisissa suhteissa/suhteessa sinä haluaisit elää? Ihmissuhteet eivät rakennu tyhjiössä, vaan aina tietyssä ajassa, siinä vallalla olevien käsitysten, puhetapojen ja käytäntöjen kehyksessä. Annukka Lahti alustaa tutkimussuunnitelmansa pohjalta aikamme parisuhteisiin liitetyistä käsityksistä ja erityisesti ei-heteroseksuaalisista suhteista tässä kehyksessä. Tule keskustelemaan omista käsityksistäsi, peloistasi ja toiveistasi seurusteluun, romanttiseen rakkauteen ja muihin ihmissuhteisiin liittyen.
Tervetuloa! Kauppakadun Hemingway'sissa keskiviikkona 29.4 klo 18 alkaen. Tuo kaveri jos et tahdo tulla yksin. Opintopistemäärällä tai pääaineella ei ole väliä, olet tervetullut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)