perjantaina, marraskuuta 13, 2009

Sivistävä ilta 12.11: Prostituutio ja seksityö Suomessa ja siitä keskustelu; seksinoston kriminalisointi, ihmiskauppa, paritus ja seksuaalisuus

Lainsäädäntö Suomessa

Vuonna 2005 Suomen hallitus esitti alustavan esityksen, että seksin osto tulisi kriminalisoida kokonaan. Hallituksen alustavassa esityksessä prostituution nähdään loukkaavan seksipalveluja tarjoavan henkilön koskemattomuutta, seksuaalista itsemääräämistä ja vapautta. Tähän esitykseen esimerkiksi SALLI (Seksialan Liitto ry) sekä Naisasialiitto Unioni ottivat kantaa. Esitys ei mennyt läpi sellaisenaan ja herätti paljon keskustelua mediassa koko ilmiöstä. 21.6.2006 Suomessa hyväksyttiin laki, jossa seksin ostaminen kiellettiin rajoitetusti. Tätä kutsutaan osittaiseksi seksin oston kriminalisoinniksi. Reilu kolme vuotta tämän lain säätämisen jälkeen on oikeusministeriössä asiasta tehty selvitys tässä kuussa, joten aihe tulee jälleen ajankohtaiseksi.

Osittainen seksin oston kriminalisointi tai rajattu asiakkuuden kriminalisointi tarkoittaa, että Suomessa seksin ostaminen on kiellettyä silloin, kun siihen liittyy paritus tai ihmiskauppa sekä alaikäiseltä ostaminen. Paritusta on jos toinen hyötyy toisen tarjoamista seksipalveluista, myös esimerkiksi asunnon järjestäminen/vuokraaminen seksipalveluita varten toiselle on kriminalisoitu samoin kuin seksityöhön houkutteleminen tai siitä markkinointi. Parituksen uhrilta ostetusta palvelusta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Sitä vastoin seksin myyminen ei ole Suomessa kiellettyä, paitsi järjestyslain vastaisesti yleisellä paikalla. Toisin sanottuna Suomessa seksityöntekijöitä tai prostituoituja koskevat rajoitukset tapahtuvat rajoittamalla ostoa sekä kadulla tapahtuvaa myyntiä ja ostoa. Tämän vuoksi prostituution kysyntä ja tarjonta tapahtuu Suomessa lähinnä Internetissä tai muiden medioiden kautta peitetarinoilla ja koodeilla.

Vuodesta 1999 alkaen ulkomaalaislain perusteella on henkilö voitu karkottaa Suomesta, mikäli hänen "perustellusta syystä epäillään myyneen tai aikoneen myydä seksuaalipalveluja". Tätä lakimuutosta perusteltiin sillä, että idästä oli tullut paljon prostituoituja sekä paritusrikollisuutta. Tämän on kuitenkin katsottu lisänneen paritusrikollisuutta juuri maahanmuuttajaseksityöläisten osalta, sillä he ovat joutuneet myös uuden järjestyslain myötä toimimaan maan alla ja parituksen alaisena, koska eivät osaa kieltä ja kulttuurin sääntöjä ja tapoja. Viime vuosina kuitenkin on esitetty että paritusrikollisuus on kääntynyt laskuun viron EU-jäsenyyden myötä, sillä käännytyspykälä ei koske EU-kansalaisia ja tällöin seksityöläiset ovat voineet toimia itsenäisemmin myös Suomessa ilman parittajaa.

Ammatinharjoittajana prostituoitu on tällä hetkellä kirjanpito- ja verovelvollinen. Suomalainen prostituoitu voi siis Suomessa toimia verot maksavana ammatinharjoittajana, mikä tarkoittaa käytännössä toiminimen perustamista. Esimerkiksi stigmatisoinnin vuoksi se on kuitenkin usein hankalaa, jonka takia ammattia harjoittaessa toimitaan peitenimillä.

Arviot prostituoitujen määrästä Suomessa vaihtelevat suuresti. Anna Kontulan Sexpolle tekemän 2005-raportin mukaan heitä on noin 8000 yhteensä, joista noin puolet ulkomaalaisia, toisten arvioiden mukaan suomalaisia prostituoituja olisi 10-15 000 ja saman verran ulkomaalaisia päälle. Toisin sanottuna tietoa Suomessa tapahtuvasta prostituutiosta on hyvin vähän ja luvut vaihtelevat. Suomessa on siis jonkin verran ulkomaalaisia prostituoituja, joihin koko ilmiö useasti siis yhdistetäänkin.

Suomessa prostituutiosta keskustellaan pääasiassa kahdella linjalla

Proprostituutio-keskustelussa nähdään seksityö työn näkökulmasta, jolloin seksiä myyvällä tulisi olla samanlaiset oikeudet kuin muillakin työntekijöillä; oikeusturva, eläke, liitto jne. Seksipalvelujen myyminen pitäisi siis tunnustaa työnä, jolloin siitä keskusteleminen ei rajoittuisi moraalikeskusteluihin siitä mikä on oikeaa tai tervettä seksuaalisuutta eikä seksityö rinnastuisi suoraan ihmiskauppaan.

Exitprostituutio taas pyrkii koko ilmiön hävittämiseen, sillä se koetaan läpeensä väkivaltaisena ja naista alistavana ongelmana, jolloin seksityöntekijöitä tulisi kannustaa irti kyseisestä työstä. Esimerkiksi Unioni käyttää termiä prostituutio, kun taas SALLI on pyrkinyt tuomaan kielenkäyttöön termiä seksityö. Kontula käyttää molempia termejä tuodakseen esiin niiden takana olevia näkökulmaeroja ja sitä, että koko ilmiöstä puhutaan prostituutiona, vaikka seksityö on hänestä osuvampi nimitys eikä kanna mukanaan esimerkiksi huorastigmaa kuten termi prostituutio tekee.

Naisasialiitto Unionin mukaan prostituutiossa nainen myy seksuaalisuuttaan miehelle. Unioni esittää prostituution naisiin kohdistuvana väkivaltana ja hyväksikäyttönä. Prostituutio rinnastuu nais- ja/tai ihmiskauppaan. SALLI näkee osan prostituutiosta olevan ns. normaalia työtä, jossa myydään palveluja. Prostituution sisällä voidaan tehdä erilaisia jaotteluja. Jaottelu "pakotettuun" ja "vapaaehtoiseen" seksityöhön on kuitenkin ongelmallinen - missä määrin työ on koskaan vapaaehtoista?

SALLI näkee myös ihmiskaupan ongelmallisena, mutta ei katso sen olevan suoraan yhteydessä prostituutioon toisin kuin Unioni. SALLIn lausunnossa ihmiskauppaa ei voida ratkaista prostituutioon kohdistuvin lainsäädännöllisin keinoin. Niissä esitetään ratkaisuksi prostituoitujen auttamista niin, että he voisivat toimia laillisesti ja saisivat sosiaalista apua. Tämä auttaisi prostituoituja tunnistamaan paremmin mahdollisuutensa ja vaihtoehdot, jolloin he eivät ajautuisi niin helposti ihmiskaupan tai parituksen uhriksi tai pakkoprostituutioon. SALLIn pj. Johanna Sirkiä esittää, että prostituutio voidaan nähdä myös tietoisena ja harkittuna tekona, jolloin sitä ei voida rinnastaa ihmiskauppaan. Myös Kontula esittää, että seksityön kautta nainen voi rikkoa konventionaalista tapaa ymmärtää seksuaalisuus ja saada jonkinlaista autonomista tilaa seksityön kautta, kun seksityöläisen asema turvataan. Kontula yhdistää seksityön osaltaan työn prekarisoitumisesta käytyyn keskusteluun, jossa prekaariasemalle pyritään rakentamaan autonomian ja vastarinnan paikka, jonka kautta pätkätöitä ja "paskaduunia" tekevien työläisten mahdollisuudet parempiin työehtoihin ja -oloihin mahdollistuisivat.

Tekemällä naisista uhreja Unioni toistaa käsitystä, jonka mukaan mies on automaattisesti dominoiva ja aktiivinen osapuoli myös seksuaalisuuden suhteen. Unionin lausunnoissa uhritetaan prostituoitu. Samalla niissä toistuu Maria Lohikosken kritisoima malli, jossa suhteet järjestyvät "yhdensuuntaisena patriarkaalisiin rakenteisiin perustuvana". Mallissa ei oteta huomioon prostituoidun ja ostajan välistä vuorovaikutteista suhdetta. Mallissa prostituutio ilmiönä vähenee ikään kuin kausaalisesti vain, jos ostajan mahdollisuuksia kontrolloidaan ja rajoitetaan. Tällöin uhrittamalla prostituoitu toistetaan asetelmaa, jossa nainen nähdään rajoitettavan toiminnan eli oston kohteena eikä toimijana tai jopa autonomisena toimijana kuten Kontula pyrkii osan prostituutiosta näkemään.

Lohikosken mukaan myös miehet voivat olla kulttuuristen rakenteiden uhreja, jos miehen rooli seksuaalisesti aktiivisena konstituoidaan. Seksipalveluja ostanut mies voi kokea osansa passiivisemmaksi ottamalla toisenlaisen roolin kuin yleisesti mieheltä odotetaan ja näin toimia toisin. Lohikoski näkee prostituution tai seksityön mahdollistavan erilaisia rooleja, jos molemmat nähdään toimijoina eikä uhreina viktimisaatio-diskurssissa.

Prostituutiosta keskustellaan ja itä lähestytään siis eri tavoin ja eri käsittein, jolloin nämä tahot eivät oikeastaan keskustele keskenään.

Kontulan väitöskirja (2008) tekee uusia keskustelunavauksia Suomessa käytyyn prostituutiokeskusteluun. Hän pyrkii välttämään ilmiön tutkimiseen liittyvän patologisoinnin, medikalisoinnin ja uhrittamisen näkökulmat ja avaamaan myös niihin liittyviä ennakko-oletuksia. Kontulan voidaan siis sanoa pyrkivän myös työn näkökulman avaamisen kautta keskittymään siihen mikä rajoittaa seksityöstä keskustelua; koko keskustelua vaivaa huorastigma, joka rajoittaa myös tiedonsaantia itse ilmiöstä. Huonoimmassa asemassa olevat seksityöläiset eivät kovinkaan helposti saa omaa ääntänsä kuuluviin häpeän ja stigman alta. Huorastigman lisäksi ihmiskauppa ja törkeä parittaminen saattavat estää huono-osaisten seksipalvelujen myyjien kuulemisen. Kuitenkin Kontulan väitöskirjassa hahmottuu sellaista osaa prostituutiokeskustelusta, joka on aikaisemmin ollut lähes vaiettu ja antaa näin äänen myös itse toimijoille ja mahdollisuuden nähdä ylipäänsä seksityöntekijä toimijana.

Ketkä Suomessa tekevät seksityötä, kuka seksipalveluja käyttää ja kuinka ja liittyykö se aina rajat ylittävään ihmiskauppaan johon monet eri naisjärjestöt sen yhdistävät? Voidaanko prostituutiosta keskustella ilman että sorrutaan moralistisiin näkemyksiin naisten tai miesten seksuaalikäyttäytymisestä? Entä mitä ovat seksuaaliset normit ja kuinka niitä voidaan rikkoa Suomessa, jossa Kontulan mukaan seksuaalisuudesta puhuttaessa vallitsee edelleen erittäin moralistinen kristillinen sävy, johon Kontulan työ otsikkoa myöten osaksi ottakaakin kantaa?

"Pitkän kristillisen historian kuluessa yhteiskunta jakautui sukupuolimoraaliltaan kolmeen ryhmään: miehiin, naisiin ja epänaisiin, joita kutsuttiin huoriksi. Huorat olivat kaikkea sitä, mitä Neitsyt Maria ei ollut."


---

Ylläolevan tekstin taustamateriaalina on käytetty lähinnä Naisasialiitto Unionin, Seksialojen Liiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausuntoja, Anna Kontulan vuonna 2008 Like-kustantamon julkaisemaa väitöskirjaa Punainen Eksodus ja Maria Lohikosken asiantuntijalausuntoa lakivaliokunnalle hallituksen esityksen HE 221/2005 vp johdosta. Tekstiin on myös tehty muokkauksia 16.11 Anna Kontulan tekemien korjausten pohjalta.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Sivistävä ilta 29.10: Feministinen radikaaliterapia

Syysillan hämärtyessä kymmenisen naista ja miestä kerääntyi Hemingway'sin hissimusiikin ja tekotakan äärelle. Hienoisen järjestäytymissäätämisen jälkeen esittelimme itsemme radikaaliterapian mallilla lyhyellä esittely- ja fiiliskierroksella.

Feministinen radikaaliterapia (FRT) ei ole saanut nimeään radikaalifeminismistä, vaan sen juuret ovat radikaaliterapiassa. FRT on ryhmäterapiaa, jossa 6-8 naista kokoontuvat 2-3 tunniksi kerrallaan. Psykoterapian viitekehyksessä radikaaliksi sen tekee se, ettei terapiassa ole varsinaista terapeuttia läsnä. FRT:n toimintamuoto on ryhmädynamiikkaan ja ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen perustuvaa, toiminnallista, avoimeen ja toista kunnioittavaan ilmaisuun pyrkivää.

Feminististä siitä tekee se, että keskiössä on naisten voimaannuttaminen, oman äänen, tunteiden, halujen ja toiveiden löytäminen, tunnistaminen, sekä niiden toteuttaminen. Perinteisessä, stereotyyppisessä naisen roolissa usein vastuurationaalisuudeksi nimetyt odotukset toisten huomioimisesta voivat joskus olla voimakkaita ja estää naista toteuttamasta itseään ilman ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää, tunnistamista tai kannustamista. Turvallisessa, tarkkarajaisessa ja säännöllisesti tapaavassa ryhmässä opetellaan vuorovaikutuksessa kaikkien omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisua. Tunteita pyritään ilmaisemaan toisia ryhmäläisiä ja koko ryhmää kohtaan, jotta niitä osattaisiin toteuttaa sitten myös ulkopuolisessa todellisuudessa.

Taustaa FRT:lle löytyy psykoterapian ohella feminismistä. Henkilökohtaisten kokemusten yhdistäminen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin voi vapauttamisen ja voimaannuttamisen kautta mahdollistaa yksilöitä myös osallistumaan yhteiskunnan rakentamis- ja purkamisprosesseihin. Henkilökohtainen on poliittista, eikä naisten tule vain valittaa ja syytellä patriarkaattia syrjivästä ja naisia väheksyvästä asenteista ja käytännöistä, vaan vapautua niistä toimimaan aktiivisena subjektina. Tätä kautta kenties voimaantuneet naiset pystyisivät myös muuttamaan vallitsevia olosuhteita, tai ainakin tuomaan esiin toisenlaista näkökulmaa.

FRT:n ihmiskäsitys pyrkii purkamaan dikotomiaa "sairaan" ja "terveen" ihmisen väliltä. Tärkeintä ei ole ihmisen sopeuttaminen vallitsevien vaatimusten mukaiseksi - tarkemmin sanottuna, naista ei haluta pakottaa sopeutumaan vallitseviin naisstereotypioihin.

Ryhmän kokoontumista säätelevät tarkat säännöt. Säännöillä pyritään luomaan tasavertaisuutta, luottamusta ja turvallisuutta ryhmäläisten kesken. Itse terapian menetelmiä ovat kierrokset, joilla käsitellään esimerkiksi tunteita, vuorovaikutusta ja ihmissuhteita omista lähtökohdista käsin. Yleistämistä, arviointia ja neuvontaa ei toisten asioita kohtaan sallita, ainoastaan tukemista ja omien kokemusten vertailua suhteessa toisen kokemuksiin. Esiin nousevat henkilökohtaiset kokemukset nostetaan yhteiskunnalliselle, yleiselle tasolle omalla kierroksellaan.

Ryhmässä ei pitäisi olla auktoriteetteja eikä ensimmäisten 12 kerran jälkeen myöskään neuvonantajaa. Silti käytännössä retorisilla keinoilla ja ryhmädynamiikalla voi ryhmistä muotoutua hyvin erilaisia eri osallistujille.


Illan aikana pohdimme terapiakulttuuria yleisemminkin, muun muassa seuraavia asioita (jos jokin näistä kirvoittaa sinut kirjoittamaan jotain, lahetä se osoitteeseen nastary@gmail.com!):

Pahoin- ja hyvinvointia, kuka ja mikä määrittää, kuinka voidaan huonosti, milloin hyvin, missä sairaan ja terveen ihmisen raja menee? Jos terapiassa "parannutaan" tai "eheydytään", mistä pisteestä mihin silloin kuljetaan?

Minkälaisia ihmiskäsityksiä eri terapioiden ja menetelmien takana on? Millaisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sieltä löytyy?

Onko nykyajan "terapiavillityksistä" ja "oman autenttisen itsensä löytämisestä" tullut bisnestä? Kertooko nykyisen terapiakulttuurin muotoutuminen itsensä etsimisen ja kehittämisen ideaalina jotain myös kulttuurin feminisoitumisesta? Koskeeko postmodernia ihmisihannetta vaateet olla alituiseen keskeneräinen, itseensä keskittyvä kehittäjä? Mikä taho hyötyy itseään kehittävistä ihmisistä, palveleeko se vain kulutusmarkkinoita identiteetin etsintä eri kulutusidentiteettien kautta, entä työmarkkinoita tai politiikkaa?

Seuraavissa linkeissä lisää luettavaa FRT:stä.

    Satu Hintikan haastattelu Raijakoo-nettilehdessä sekä Hintikan sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma Feministinen radikaaliterapia itsehoitomenetelmänä ja naisen identiteetin tukijana

    Irmeli Laitisen, feministisen ryhmäterapian kehittäjän, haastattelu Voima-lehdessä ja Laitisen sosiaalipolitiikan väitöskirja Depression in/by/for women